Kotikylällään Hausjärven Hikiällä Miia Palmu tunnetaan naisena, jonka ansiosta Hausjärven kunnan lapset saavat harrastaa liikuntaa myös omalla kylällä. Kuuden lapsen äiti, 44-vuotias Palmu on yksi niistä 35 naisesta, jotka palkittiin äitienpäivänä Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitalilla arvokkaasta työstään lasten ja perheiden hyväksi.
17 vuotta sitten Hikiässä ei ollut pienille lapsille liikuntaryhmiä. Kylän kasvatti Miia Palmu halusi asiaan muutoksen ja päätti itse lähteä vetovastuuseen harrastustoiminnasta.
Tällä hetkellä kuuden lapsen äiti Palmu ohjaa paikallisen urheiluseuran (HAU) nimissä kolmesta neljään iltaa viikossa liikuntaryhmiä yhdessä muiden ohjaajien kanssa.
– Se on minun omaa aikaa ja saan siitä lisää energiaa. On palkitsevaa tehdä yhdessä asioita ja haluan olla mukana vaikuttamassa. Positiivinen joukko lapsia ja aikuisia ympärillä motivoi toimimaan.
Liikuntaharrastustoiminnan pyörittämisen lisäksi hän toimii Eskon koulun vanhempainyhdistyksessä, Mannerheimin lastensuojeluliiton Hausjärven yhdistyksen puheenjohtajana ja paikallisessa kyläyhdistyksessä.
Liikunta oli Palmulle itselleen lapsena rakas harrastus. Nyt hän kannustaa omia ja muiden lapsia liikkumaan, koska uskoo sen opettavan hyödyllisiä taitoja elämää varten.
– Se opettaa pitkäjänteisyyttä ja sosiaalisia taitoja, siitä saa ilon ja onnistumisen kokemuksia, mutta opettaa myös sietämään pettymystä.
Lue myös: Sinikka menetti miehensä ja neljä lastaan – kovia kokenut äiti palkitaan nyt kunniamerkillä: "Liikutuin kun sain sen kirjeen, enkä pystynyt lukemaan sitä kokonaan"
Nuorena vanhemmaksi
Kiireiseltä kuulostavasta viikkokalenterista huolimatta Palmu vakuuttaa, että perheen arki ei ole suorittamista.
– Minulla on hyvä puoliso, joka menee lapset edellä. Se on mahdollistanut myös yhdistystoiminnan ja sen, että olen saanut tehdä kolmivuorotyötä sairaanhoitajana, joka on unelma-ammattini.
Miia Palmu tapasi puolisonsa Markun 17-vuotiaana. Pariskunta ei koskaan suunnitellut, minkä kokoisen perheen hankkii.
– Kolme ensimmäistä lasta me ehkä suunnittelimme ja muut tulivat suunnittelematta.
Ensimmäinen lapsi, Emilia, syntyi perheeseen, kun Palmu oli vasta 21-vuotias. Silloin kummallakaan ei ollut vielä vakituista työpaikkaa.
– Me tulimme nuorina vanhemmiksi. Anton syntyi vain 1,5 vuotta myöhemmin.
Lastenhuoneen ovi kiinni
Perheeseen siunaantui vielä Olivia muutama vuosi myöhemmin. Kun perhe sai kolmannen lapsen, 27-vuotias isä oli mainostanut töissä "tehneensä iltatähden".
Toisin kuitenkin kävi, ja työkaverit saivat hupia lausahduksesta vielä pitkäksi aikaa: 2006 syntyi Aaron, 2010 Helmi-Sofia ja vuonna 2013 Elsa-Marie.
– Isäntää mä olen tässä aina testannut, kun olen ilmoittanut, että taas olisi yksi vauva tulossa, Palmu nauraa.
Kun ensimmäiset lapset syntyivät, Palmu oli tarkempi joistain yksityiskohdista. Hän halusi, että koti pysyi siistinä, vaikka oli pieniä lapsia ja hän opiskeli yhtä aikaa sairaanhoitajaksi. Kun myöhemmin lapsia tuli lisää, arki muutti ajatusmaailmaa.
– Lastenhuoneen oven voi laittaa kiinni eikä sen siivoamiseen ole pakko käyttää kahta tuntia. Moni rämpii tuon saman polun: Jaksaa imuroida, luututa ja auttaa vielä läksyissä. Myöhemmin tajuaa, että voisihan vähän jostain asioista himmata.
"Jokainen on kohdattava ihmisenä"
Palmun pikkusisko sai syntymässä aivoinfarktin, joka johti CP-vammaan. Kun perheessä kasvoi yksi erityislapsi ja äiti toimi kehitysvammaisten hoitajana, hän seurasi elämän moninaisuutta ja epäreiluuttakin läheltä. Olemme kaikki samanarvoisia, eikä ketään tulisi arvostella erilaisuutensa vuoksi, Palmu ajatteli jo pienenä lapsena.
– Pikkusiskon saama kohtelu ei aina ollut muilta tahoilta reilua. Meillä kaikilla on paikka tässä maailmassa ja kukaan ei ole parempi toista. Toisen asemaan asettuminen on välillä tervettä.
– Varmasti sain jo äidinmaidon kautta opit, että jokainen on kohdattava tasavertaisena ihmisenä. Vanhemmissani arvostan heidän tuomaa perusturvaa ja läsnäoloa, Palmu pohtii.
Vanhemmat näyttivät Palmulle, että asioista selviää, kun on tahtoa, kuuntelee omaa sydäntään ja pyrkii selvittämään ne asiallisesti.
Omille lapsilleen Palmu on halunnut opettaa, että osallistuminen on onnistumista tärkeämpää.
– Koenumeroista tai maaleista ei palkita, vaan tekemisestä ja yrittämisestä. Minulle äitinä riittää, että lapset yrittävät parhaansa ja he saavat epäonnistua.
– Haluan tukea lapsen sosiaalisia taitoja: Että osaa huomioida toisen ja tehdä asioita yhdessä erilaisuudesta huolimatta, se kantaa elämässä.
"Joskus kuuluu olla tyhmä tai inhottava"
Palkittu äiti ajattelee, että vanhemman tärkein tehtävä on pyrkiä olemaan lapselleen turvallinen, läsnäoleva aikuinen. Hän tietää, että vaikka virheitä sattuu, ne voi korjata.
– Jos komennan lasta siivoamaan huoneen väsyneenä ja kiukuttelen heille, niin osaan pyytää anteeksi. Tunteet saa näyttää, ne kuuluvat elämään. Ihminen on inhimillinen.
Lisäksi hän sanoo, että tärkeää on tehdä linjaveto lapsen ja aikuisen välillä. Vanhemman ei tarvitse pyrkiä olemaan lapsen kaveri.
– Joskus minun kuuluu olla tyhmä tai inhottava. Eikä minun tarvitse tehdä samoja asioita kuin lapseni tai pukeutua kuin teini-ikäiseni.