Potkut 52-vuotiaana saanut Mirja, 59, pyörittää nyt miljoonabisnestä: "Olisin voinut jäädä kotiin, mutta potkua oli vielä jäljellä"

Mirja Tyynysniemi jäi yt-aallossa työttömäksi ollessaan yli 50-vuotias. Nyt, yhdeksän vuotta myöhemmin, hän pyörittää omaa miljoonabisnestä. 

Tyynysniemi oli työskennellyt 25 vuotta Saarioisten vientiosastolla, kun osasto lakkautettiin ja irtisanomisaalto jätti hänetkin työttömäksi. Nainen ajatteli, ettei hän yli 50-vuotiaana ja niin pitkään saman yrityksen palveluksessa toimineena ollut työmarkkinoiden lempilapsi. Laakereilla lepääminen ei kuitenkaan vaikuttanut vaihtoehdolta ja Mirja päättikin jatkaa yrittäjänä.

– Olisin voinut jäädä kotiinkin. Potkua oli kuitenkin vielä jäljellä, Mirja toteaa.

Potkua on totisesti riittänyt. Vuonna 2011 messuilla ensimmäisen yhteistyökumppanin myötä startanneesta yrityksestä on kasvanut muutamassa vuodessa seitsemän ihmisen työllistävä miljoonabisnes Miraz.

– Ennen kaikkea olemme kuitenkin perheyritys, Mirja hymyilee, vierellään tytär Tiia Tyynysniemi.

Tyttären lisäksi yrityksessä työskentelee myös Mirjan poika Timo Tyynysniemi. Yrityksessä toimii viisi muuta vakituista työntekijää, konsulentteja sekä myyntiagentti.

– Moni on tullut vaan nopealle lyhyelle komennukselle ja sitten pesti onkin venähtänyt vakituiseksi työsuhteeksi, Tyynysniemet naurahtavat.

Ihastuksesta kumppaniksi

Mirja Tyynysniemi lähti messuille Saksaan keihäänkärkenään löytää ja panostaa elintarvikkeisiin ja hyvinvointiin. 

Tällä hetkellä Mirazilla on huomassaan yhteensä kymmenkunta brändiä, ympäri maailmaa. Luonnonkosmetiikan lisäksi he tuovat laadukasta oliiviöljyä ja balsamicoa.

Videolla tytär Tiia Tyynysniemi kertoo, mikä luonnonkosmetiikassa kiehtoo. 

Työttömäksi jäänyt Mirja kokeili yrittämistä - pyörittää nyt miljoonabisnestä 2:11

He toimittavat elintarvikkeita Suomessa sekä isoille ketjuille että erikoisliikkeisiin ja myös hotelleihin ja ravintoloihin. Luonnonkosmetiikkaa myydään kauneushoitoloiden ja nettikauppojen lisäksi myös eri kaupoissa ympäri maan. 

– Meille on tärkeää, että tunnemme tuotteemme ja osaamme kertoa niistä myös asiakkaille. Esimerkiksi myymämme oliiviöljy voidaan jäljittää juuri sille alueelle, josta oliivit on kerätty.

Marraskuussa 2016 aukesivat konkreettiset uudet ovet yrityksen siirtyessä Mirjan kotoa uuteen toimitilaan. Aakkulantiellä on nyt nyt varasto, toimistotilat ja tuotteiden oma show room. Tyynysniemet ovat tiloihin varsin tyytyväisiä.

– Käytännössä asuimme tätä ennen mieheni kanssa mökillä. Kotimme saunakin oli täynnä tuotteita, naurahtaa Mirja ja toteaa venyttävänsä isoja päätöksiä monesti viimeiseen saakka.

Yritys kuin kolmas vauva

Mirja Tyynysniemi rohkaisee yrittäjyyteen, mutta muistuttaa myös asioihin paneutumisesta:

– Kaikkeen menee enemmän aikaa kuin ajattelisi. Taustaselvitykset tulee tehdä huolella ja kaikesta laatia kirjalliset sopimukset.

Eniten Mirja Tyynysniemeä on yllättänyt valtava työn määrä. Haastavimmaksi hän on kokenut kirjanpito-osuuden, kokemusta kun ei siitä työvuosilta entuudestaan ollut. Vastapainona on toki saatu se ihana yrittämisen vapaus.

– Olen usein sanonut, että tämä yritys on ollut kuin kolmas vauvani, vierihoidossa 24/7. 

Tällä hetkellä vauva on kasvanut jo siihen ikään, että sitä uskaltaa jättää jo muidenkin huomaan. Jossain vaiheessa lapsen on tarkoitus rientää myös ilman äitiä maailmalle – Mirjan vanhempien lasten Tiian ja Timon hellässä sylissä.

Jokaiselle oma väylänsä

Tyynysniemille on tärkeää, että he pystyvät allekirjoittamaan yrityksensä sanoman. Tytär Tiia rakastaa kosmetiikkaa, pohtii paljon ympäristöä ja kemikaalikuormitusta. 

– On mahtavaa tehdä näiden asioiden parissa töitä, hän sanoo tunnustautuen idealistiksi. 

– Minulle on tärkeää, että tuotteet ovat sellaisia joihin uskoa ja seistä niiden takana, Mirja pohtii.

Luomutuotteiden muassa luonnonkosmetiikan nosteelle ei loppua näy. Markkinat uusiutuvat alati ja uusi tuotteita syntyy koko ajan.

– Ennusteet ovat, että luonnonkosmetiikan myynti tulee tuplaantumaan lähivuosina, Tyynysniemet kertovat

Mirja Tyynysniemen haaveissa on saattaa puhdas suomalainen luonto kosmetiikkaan ja ulos maailmalle.

-Viennin ammattilainenhan alunperin olenkin, hän hymyilee.

Yksi asia on heidän mielestään luomutuotteiden kosketuksessa täysin varmaa: ainoa tie kohti kestävää kehitystä.


Tyynysniemen tarinasta kertoi ensin Aamulehti

Lue myös:

    Uusimmat