Posti kulkee pian sähkörahtiskootterilla – "Mieluummin tällä kuin polkupyörällä"

Pieni ja hiljainen rahtimopo – Posti etsii nykyajan haasteisiin vastaavaa kulkuneuvoa postinkantajien käyttöön 1:49

Posti testaa aktiivisesti uusia kulkuneuvoja postinkantajien käyttöön. Sekä muuttuneet asenteet että muuttuva posti pakottaa myös Postin muuttumaan.

Sveitsiläinen sähkörahtiskootteri on parhaillaan Postin koekäytössä Helsingissä Pihlajamäessä. Postinkantaja pitää skootteria hyvänä.

– Kätevänoloinen, ei mitään moitittavaa. Mieluummin tällä jaan postia kuin polkupyörällä, sanoo postinkantaja Juuso Nousiainen.

Aluepäällikkö Jukka Sauramäki on samoilla linjoilla.

– Luulen, että tässä ollaan jonkun hyvän äärellä, arvioi Sauramäki sähkörahtiskootteria.

"Hyvä, että on ajureita"

Uusien kulkuneuvojen etsimisen taustalla on monta syytä. Ensinnäkin kuljetettavan postin laatu muuttuu tavanomaisista kirjeistä ja lehdistä paketeiksi ja maxikirjeiksi. Toisekseen kaupunkien keskustoissa ei enää oikein siedetä jakeluautoja jalkakäytäviä tukkimassa. Lisäksi tulevat myös ympäristönäkökohdat ja melu. Polttomoottoreille etsitään korvaajia.

– Tämä kaikki asettaa meidät siihen paikkaan, että toimintaa täytyy kehittää. Se on hyvä, että on ajureita, sanoo Sauramäki.

Sähkörahtiskootteri on lähes äänetön, eikä se aiheuta päästöjä ajettaessa. Lisäksi se on paljon pienempi kuin auto. Siihen voidaan lastata 120 kg:n kuorma ja skootteriin on mahdollista liittää peräkärry, johon voi lastata 150 kg.

Ennen sähkörahtiskootterin testaamisen aloittamista Pihlajamäessä Posti testasi monenlaisia laitteita menetelmälaboratoriossa. Testissä on ollut maxijakelukärryjä, rahtipolkupyöriä, peräkärryjä, tavaraskoottereita, henkilökuljettimia ja sähköautoja.

Laboratoriossa parhaiten pärjänneet ratkaisut ovat päässeet koekäyttöön oikeaan ympäristöön. Helsingissä Pihlajamäen alueella liikkuvat sähkörahtiskootterit ovat juuri näitä jatkoon päässeitä. Koekäytön on tarkoitus kestää puoli vuotta.

Posti kuljettaa vuosittain 35 miljoonaa pakettia ja 30 miljoonaa maksikirjettä. Näistä iso osa kulkisi pienemmälläkin kulkuneuvolla kuin autolla. Norjan, Sveitsin, Ranskan, Belgian, Itävallan, Australian, Uuden-Seelannin ja Islannin postit käyttävät jo sähkörahtiskoottereita.

– Jos jokin laite toimii Norjan sääoloissa, se luultavasti toimii täälläkin, pohtii Sauramäki.

Näin posti kulkee nyt

Päiväpostia jaetaan nykyään Suomessa 1100 polkupyörällä, 650 jakelukärryllä, 70 mopolla, 3000 jakeluautolla ja 20 muulla välineellä kuten veneellä.

Raskaampia kuljetuksia varten käytössä on yli 500 pakettiautoa tai kevyttä kuorma-autoa. Rahti taas kulkee useilla kymmenillä raskailla kuorma-autoilla ja niiden vetämillä peräkärryillä.

Postin käytössä on myös yli 30 kaasuautoa, ja sähköautojakin kaksi, mutta niitä on tulossa lisää vielä tänä kesänä.

Posti on mukana Liikenneviraston ja Helsingin kaupungin hankkeessa "Kevyet city-logistiikkaratkaisut", jossa etsitään tehokasta ja nykyajan vaatimukset täyttävää tapaa hoitaa kirjeiden ja pakettien kuljetus kaupungin ydinkeskustassa. Vastaava hanke on käynnissä myös Turussa.

Lue myös:

    Uusimmat