Poronsarvet kiinnostavat Aasian markkinoilla – suomalaiset eivät innostu tästä potenssilääkkeestä

Pohjoismaiset poronsarvet käyvät kaupaksi Aasiaan. Sarvista tehdään ilmeisesti erektiolääkkeeksi käytettävää valmistetta, sarvien tuottajat sanovat. Aasiassa perinteinen lääketiede nauttii edelleen vahvaa asemaa.

Poronsarvia on myyty Aasiaan iät ja ajat ja nyt niiden menekki on hiljaisessa kasvussa, kertovat tuottajat.

– Tiedän monta miestä, jotka keräävät ja ostavat sarvea, sanoo sarvituotteita valmistava Lappituote Oy:n yrittäjä Eero Himanen.

Hänen mukaansa kerääjien määrä on kasvanut huikeasti viimeisten muutaman vuoden aikana.

Suomessa lähinnä vitsi

Suomessa poronsarvijauhe ei ole ollut koskaan hitti. Lappituote tekee jauheensa muiden tuotteiden sahausjätteestä.

– Joku keksi poronsarvijauheen vuosikymmeniä sitten vitsinä, vuosikymmeniä alalla toiminut Himanen sanoo.

Poronsarven saatavuudessa Lappituotteella ei ole koskaan ollut ongelmia, mutta hinta on heilahdellut. Viime vuosina hintaa on painanut alas se, että sarvea saadaan runsain mitoin halvemmalla Venäjältä. Välillä taas hinta oli hyvinkin korkea. Parhaimmillaan ostohinta pyörii sarvesta riippuen seitsemän ja viidentoista euron välillä per kilo.

Villiruokayritys Polarica on vienyt sarvia jo vuosikausia Aasiaan, eikä myynnissä ole koskaan ollut ongelmia, kertoo toimitusjohtaja Juha Ruohola.

Polarica saa sarvensa sekä kerääjiltä, joita on Ruoholan mukaan nykyisin satoja, että ostamistaan teurasporoista. Poronsarvi on Polaricalle sivutuote; porot ostetaan lihan takia.

Apua sarvikuonoille?

Jos itsestään putoavan poronsarven asema vahvistuu, se on hyvä uutinen esimerkiksi sarvikuonoille, joita salametsästetään sarviensa takia, sanoo WWF Suomen suojelujohtaja Jari Luukkonen.

WWF:n mukaan monet lajit ovat vaarantuneet lääketieteen takia.

– Poronsarvi on siinä mielessä äärimmäisen hyvä vaihtoehto, että poron sarvet uusiutuvat vuosittain. Parhaassa tapauksessa laittoman sarven käyttäminen voi vähentyä, Luukkonen sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat