Porin Ässät leikkaa koko organisaation palkkoja – "Taloudellisesti erittäin suuri merkitys"

Porin Ässät on ilmoittanut päässeensä sopimukseen koko organisaatiotaan koskevista palkkaleikkauksista. Leikkausten taloudelliset vaikutukset ovat huhtikuun ja kesäkuun välisenä aikana 100 000 euroa.

Porilaisseura arvioi maaliskuun 27. päivä tiedotteessaan, että toukokuusta alkavan tilikauden liikevaihto laskisi noin 18-22 prosenttia koronaviruspandemian vuoksi.

– Olen äärimmäisen tyytyväinen siitä, kuinka hyvässä hengessä keskustelut etenivät ja kuinka nopeasti pääsimme yhteiseen sopimukseen, Ässien toimitusjohtaja Mikael Lehtinen kommentoi tiedotteessa.

– Jatkamme talouden seuraamista väliportaittain ja teemme eri skenaarioita tulevaisuudesta koko ajan. Olemme onnistuneet melko hyvin kustannusten karsimisessa ja leikkaamisessa ja nämä neuvottelut olivat yksi osa niitä. Tällä sovitulla toimenpiteellä on meille taloudellisesti erittäin suuri merkitys.

Joukkueen kapteenin Niklas Appelgrenin mukaan pelaajat ymmärsivät tilanteen ja neuvottelut sujuivat hyvässä hengessä.

– Olen erittäin ylpeä siitä, kuinka seura ja joukkue ovat hoitaneet nämä asiat. Nämä ovat sinällään pieniä juttuja, mutta muodostuvat lopulta tärkeiksi ja merkittäviksi. Haluamme auttaa yhteisöä jatkossakin, Appelgren sanoi tiedotteessa.

Lue myös:

    Uusimmat