Porilainen Eerika, 30, on yksi seikkailuohjelma Myyrän osallistujista.
Uutuusohjelma Myyrän kilpailija Eerika, 30, kertoo MTV Uutisten haastattelussa, että hän uskoo pitkäaikaisen harrastuksensa, partion, antavan hänelle hyvät eväät kilpailussa pärjäämiseen.
– Partiossa olen oppinut tiimityöskentelyä, ongelmanratkaisukykyä ja sellaista tietynlaista sietokykyä erilaisiin olosuhteisiin. Kun ollaan yhdeksän päivää leirillä, voi sataa kaatamalla vettä tai paahtaa yhdeksän päivän ajan, Eerika kertoo.
LUE MYÖS: Tutustu Myyrä-kilpailijoihin!
Ohjelmassa 11 kilpailijaa yrittää ryhmänä kasvattaa palkintopottia suuremmaksi suorittamalla erilaisia tehtäviä. Yksi kilpailijoista on kuitenkin tuotannon palkkaama myyrä, joka yrittää sabotoida kilpailua. Se, joka on kauimpana myyrän henkilöllisyyden paljastumisesta, tippuu pelistä.
"Meille annettiin mukaan kuori, josta löytyy kartta, rahaa ja vähän ohjeita"
Eerika kertoo, että oli vuonna 2013 mukana Suomen partiolaisten järjestämällä kansainvälisellä partiomatkalla, jota kutsutaan nimellä Explorer Belt. Kohdemaita voi olla yksi tai useampi. Vuonna 2013 matkakohteena olivat Beneluxmaat-maat, eli Belgia, Alankomaat ja Luxemburg.
Matkan aikana osallistujat vaeltavat 10 päivän aikana vähintään 200 kilometriä. Vaellukselle voi hakea yhdessä kaverin tai täysin tuntemattoman kanssa. Eerika valitsi seurakseen tuntemattoman.
– Mukana ei saanut olla omaa rahaa, ruokaa, elektroniikkaa, karttaa tai muuta vastaavaa. Meille annettiin mukaan kuori, josta löytyy kartta, rahaa ja vähän ohjeita, Eerika kertoo.
Kun heidät tiputettiin bussista, eivät Eerika ja hänen matkakumppaninsa tienneet, missä Benelux-maassa he olivat. He kysyivät paikalliselta neuvoa joka kertoi, että he ovat Belgiassa.

