Pöllöraati julisti anteliaan Antti Rinteen vuoden joulupukiksi ja Paavo Väyrysen vuoden selviytyjäksi: "Hän on niin huono häviäjä, että hän ei häviä mihinkään"

Pöllöraati julistaa joulurauhan 15:36

Vuosi lähenee loppuaan ja siksi onkin syytä kääriä kasaan vuosi 2018. Näin tehtiikin vuoden viimeisessä Pöllöraadissa, missä julistettiin joulurauha, mutta jaettiin myös erilaisia tunnustuksia tänä vuonna mieleen painuneista teoista.

Ensimmäisinä MTV Uutisten poliiikan toimituksen päällikkö Jussi Kärki, toimituspäällikkö Ilkka Ahtiainen ja toimittaja Eeva Lehtimäki valitsivat vuoden sykähdyttävimmän hetken.

– Ihmettelen, jos joku keksii ylittämättömämmän asian kuin Trumpin ja Putinin vierailu kuumassa Helsingissä. Kesä, 30 astetta, maailman keskipisteenä Suomi ja Helsinki, sanoo Ahtiainen.

"Pressi oli kammottava hetki"

Ahtiaista komppaa Eeva Lehtimäki, joka nostaa esille myös tapaamisen jälkeisen lehdistötilaisuuden, jossa Trump laukoi tyypilliseen tapaansa ihmetystä herättäneitä kommentteja. 

– Aika kammottava hetki oli pressitilaisuus, jossa herra Trump puhui hämäriä juttuja, joista syntyi sitten valtava kohu Yhdysvalloissa. Hän tukeutui Putiniin ja kyseenalaisti omien tiedustelupalvelujen tiedot siitä, että Venäjä on sotkeutunut Yhdysvaltain vaaleihin.

– Ja nythän on saatu uutta tietoa siitä, että vaikuttaminen on ollut vieläkin isompaa ja että amerikkalaisten kylkeen on isketty kovaa Instagraminkin kautta.

Sykähdyttävä soteovi ja kaalin rouskutus

Jussi Kärkeä Trump-Putin ei sykähdyttänyt, sillä mies oli tapahtuma-aikaan Suomi Areenassa Porissa. Hänelle mieleen ovat jääneet täysin erilaiset kuviot.

– Minua sykähdytti joka kerran, kun sotevaliokunnan ovi avautui. Heiltä kysyttiin aina, "onko se valmis, onko se valmis?", eikä se ole ollut kertaakaan valmis.

– Sykähdyttävä hetki oli sellainen, kun kansanedustajat olivat jo hermostuneita toisiinsa, ja joku oli rouskuttanut äänekkäästi kaalia kesken kokouksen. Se jäi mieleen, Kärki kertoo.

– Sotenhan piti purkaa jonoja, mutta se on muodostanut vaan uusia jonoja, esimerkiksi sotevaliokunnan ovella on ollut toimittajia ja kuvaajia jonoksi asti, Kärki veistelee. 

Väyryselle ja jalkapallolle tunnustukset sinnikkyydestä

Pöllöraadissa valittiin tietysti myös vuoden yrittäjä.

Paavo Väyrynen, pamauttaa Eeva Lehtimäki epäröimättä.

– Hän tulee, näkee ja riitelee ja ajautuu aina ongelmiin uusien puolueittensa kanssa. Mutta nyt hän on taas saanut kerättyä sen 5000 kannattajakorttia eli Seitsemän tähden liike on voimissaan. Hän jaksaa aina vaan yrittää, henkilökohtaisen elämänsä vaikeuksista huolimatta, ja pakko sitä on vaan arvostaa, Lehtimäki perustelee.

Ääniä saa myös jalkapallo.

– Vuoden sitkein yrittäjä on Suomen jalkapallomaajoukkue! Se yritti sata vuotta voittaa tärkeitä otteluita ja tänä vuonna se onnistui, Ahtiainen sanoo.

– Komppaan molempia, mutta valitsen Eevan kanssa Väyrysen. Hän on niin huono häviäjä, että hän ei häviä mihinkään, Kärki naljailee.

Ay-liike vie pisteet hallituksen nenän edestä

Vuoden taisteluparin nimeäminen sai aiheuta raatilaisissa eripuraa. 

– Suomen hallitus ja ay-liike: siinä otettiin niin kovaa yhteen irtisanomislain kanssa, Lehtimäki arvioi.

– Samasta voisin myöntää Vuoden pelisilmä -palkinnon ay-liikkeelle. Kun he miettivät, mistä lakko aloitetaan, joku keksi, että aloitetaan se lasten ja vanhusten ruokailusta, Kärki ihmettelee.

Voittajaksi julistetaankin hirtehisesti ay-liike.

– He keksivät hienon pilapiirrosten sarjan, Viimeinen niitti -kampanjan, johon hallitus ei pystynyt, Ahtiainen summaa.

Synnytystonni vai Rinteen krapularyyppy?

Vuoden vaalilupauksen kohdalla äänet jakautuvat ja edustettuina ovat ääripäät: vauvat ja eläkeläiset.

– Synnytystonni. Konkreettinen, selkeä ja tarkoittaa hyvää, julistaa Ahtiainen.

– Kyllä se on tämä, jota olen kutsunut vapun kalleimmaksi krapularyypyksi, eli Antti Rinteen satanen käteen eläkeläisille, Lehtimäki puolestaan sanoo.

Antti Rinne saa myös listan ulkopuolisen kunniamaininnan.

– Vuoden joulupukki. SDP teki jo 15 kohdan ohjelman, jossa luvattiin taas pikkuisen lisää rahaa eläkeläisille. Saa nähdä, miten hän pystyy viemään kaikki lahjat perille, Jussi Kärki lopettaa. 

Lue myös:

    Uusimmat