Pöllöraadissa herkuteltiin vaalien kenties suurimmalla uutisella: "Politiikan toimittajalle tarkoittaa jännittäviä ja hauskoja aikoja"

Pöllöraadissa mässäiltiin keskustan uudella nousulla: ”Politiikan toimittajalle tarkoittaa jännittäviä ja hauskoja aikoja” 3:39
Näin Pöllöraati pui keskustan vaalimenestyksen vaikutuksia – katso video!

MTV:n Uutisaamussa kokoontunut Pöllöraati perkasi perusteellisesti historian ensimmäiset aluevaalitulokset ja niiden mahdolliset seuraukset. Raati uskoo, että tuloksista voi vetää ainakin joitakin johtopäätöksiä jo ensi vuoden eduskuntavaaleja silmällä pitäen.

Kokoomus saalisti aluevaalien suurimman äänimäärän 21,6 prosentin kannatuksella. Toisesta sijasta käytiin tiukka vääntö, joka päättyi SDP:n eduksi 0,1 prosenttiyksikön erolla keskustaan.

Keskustan kannatus oli 19,2 prosenttia. Uuden Suomen päätoimittaja Jenni Tamminen arvioi, että keskustan nousutrendillä on psykologisesti myönteisiä vaikutuksia puolueelle tulevia vaaleja varten. Hän myös korosti, että ensi eduskuntavaalien kampanjoinnissa on todennäköisesti merkittävästi esillä samat sote-kysymykset kuin aluevaaleissakin.

Myös Ilta-Sanomien erikoistoimittaja Timo Haapala näki vaalituloksen lisäävän keskustan itseluottamusta erityisesti maakunnissa.

– Luulen, että kepu sai riveihinsä uutta intoa, jonka jossakin määrin uskon näkyvän myös eduskuntavaaleissa.

"Ei oikea tulos"

Haapala kuitenkin huomauttaa, että keskustan vaalitulosta heilauttaa se, etteivät helsinkiläiset saaneet äänestää aluevaaleissa.

– Tämähän ei ole kepulle "oikea" tulos. Se tulee siitä alas huomattavasti, mutta ainakin nyt omat (äänestäjät) maakuntatasolla pysyvät.

MTV Uutisten politiikan toimittaja Alec Neihum puolestaan muistutti, että eduskuntavaalien luonne on huomattavasti erilainen.

– Jos gallupit alkavatkin näyttämään taas vaikka 14 tai 15 prosentin kannatusta, syökö se sitten sitä momentumia?

Neihum näkee keskustan menestyksessä työnsä puolesta viihdearvoakin.

– Se on sanottava, että politiikan toimittajille yleensä se, että keskustalla on itsetunto kohdallaan ja rinta röyheänä, tarkoittaa aika jännittäviä ja hauskoja aikoja!

Katso koko Pöllöraati alla olevalta videolta! 

Pöllöraati: Miten aluevaalien tulos muuttaa Suomea? 9:57

Lue myös:

    Uusimmat