Politiikan korjaussarja: Soini vie Suomea Amerikkaan niin, että nuppi tutisee!

Korjaussarjan all-male-panelissa vedettiin tällä kertaa Yhdysvaltain lippu salkoon. Onhan nyt aika, kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja ulkoministeri Timo Soini ovat Washingtonissa tunnustamassa rakkautta Amerikalle.

Ruotsissa on hallitus tilannut raportin, joka sanoo EI Natolle, mutta KYLLÄ Yhdysvalloille.

Meidän miehet painavat samaa juoksuhautaa eteenpäin: kun kansa ei halua Natoon, koukataan lännen kautta suoraan Pentagonin syliin.

Ennen Soinia uskollisuuttaan tähtilipulle ovat julistaneet mm. Niinistö, pääministeri Sipilä, kokoomuspomo Stubb ja armeijan ylipäällikkö Lindberg. Rakkauden päämajasta Washingtonista ei ole vielä kuulunut, miten Suomen kosintaan on suhtauduttu.

Keskustassa jännitettiin viime yönä paidat märkinä, tuleeko muita presidenttiehdokkaita kuin Matti Taneli Vanhanen.

Ei tullut, joten ei tule esivaaliakaan. Ministeri Olli Rehnin biorytmit eivät kisaan sopineet. Aina epäileväiset korjaussarjalaiset miettivät, että mahtoiko intoon haastaa Vanhanen vaikuttaa se, että samaisella Vanhasella on rooli Suomen Pankin seuraavaa pääjohtajaa valittaessa.

Pääministeri Sipilä oli perin hämmästynyt, että hallituksen tekemät leikkaukset koulutukseen johtavat oikeasti siihen, että koulutusta leikataan.

Hoomoilasena Sipilä haluaa nyt selvityttää Savonlinnan opettajakoulutuksen kohtalon. Saas nähdä, millainen messu siitä alkaa, kun keskustan kentällä herätään siihen, miten vaikkapa nyt sote vaikuttaa: aluesairaalat lahdataan ja verenpaineen saa mittauttaa kauppa-autossa.

Eduskunnan naisväen keskuudessa on puolestaan rotiutunut riita, tietää Korjaussarja. Naisverkosto haaveili ensin naisten äänioikeuden 110-vuotisjuhlien kunniaksi rahoituspakettia turvakodeille, mutta se kaatui rahan puutteeseen. Sen päälle rahaa olisi haluttu ohjata naistutkijoille, mutta sekin meni riitelyksi. Nyt äänioikeuden kunniaksi järjestetään ajankohtaiskeskustelu - se kun ei maksa mitään ja kaikki pääsevät ääneen.

Politiikan korjaussarja on äärimmilleen hiottu, timantin kaltainen yhteiskunnallinen pisteohjelma, jonka havainnoista vastaavat MTV:n Timo Haapala ja Iltalehden Juha Ristamäki, joiden tueksi vastuuta on jaettu myös kuulijalle, katsojalle ja lukijalle – kuten nykyajan monimediamaailmassa kuuluukin.

 

Lue myös:

    Uusimmat