Mainos

Poliisin kuukautisista nousi kohu Espanjassa – työsyrjintää vai tehtävien laiminlyöntiä?

Espanjassa on noussut kohu naispoliisin vessareissusta. Naisen mukaan hän sai huomautuksen työtehtäviensä laiminlyönnistä sen jälkeen, kun hän oli noussut partioautostaan yllättäen alkaneiden kuukautisten vuoksi. Miespuolisen esimiehen mukaan vessassa olisi pitänyt käydä ennen tai jälkeen työvuoroa. Nainen puolestaan syyttää esimiestään työsyrjinnästä.

Espanjalaisten tiedotusvälineiden mukaan Guardia civil –poliisiorganisaatioon kuuluva naispoliisi oli partioimassa poliisiautossa Barcelonassa, kun hänen kuukautisensa yllättäen alkoivat.

Naisen mukaan hän poistui autosta muutamaksi minuutiksi mennäkseen vessaan laittamaan kuukautissuojan. Tällä välin paikalle oli sattunut hänen ylempiarvoinen poliisi, joka läksytti naista huutojen ja uhkausten saattelemana.

Nainen kertoi olleensa huolissaan myös partioauton mahdollisesta sotkeentumisesta. Selitys ei kuitenkaan mennyt läpi.

– Älä sepitä tarinoita, vessassa käydään ennen tai jälkeen partiotehtävän, ei sen aikana, El País-lehti kertoo miehen sanoneen.

Viikkoa myöhemmin naista vastaan avattiin tutkinta työtehtävien laiminlyönnistä, josta voi seurata palkan pidätys neljältä päivältä. Tiedon saatuaan nainen pyysi puolestaan tutkinnan aloittamista työsyrjinnän nimikkeellä.

Tapaus on herättänyt ihmetystä myös maan päättäjissä ja useat kansaneudustajat ovat ehättäneet vaatimaan selvitystä tapahtumien kulusta.

Poliisijohdolla toinen versio

Guardia Civilin johto kiistää naisen version tapahtumista. Poliisiorganisaation mukaan huomautuksen syynä oli se, ettei nainen tai hänen partiotoverinsa ilmoittanut johtokeskukseen, vaikka he poistuivat molemmat partioautosta samaan aikaan jättäen vartioinnin kesken.

Kaksikon tehtävänä oli vartioida aluetta Barcelonan satamassa osana terrorisminvastaista poliisioperaatiota. Terrori-iskun vaara maassa on neljä eli korkea 1-5-portaisella asteikolla.

Myös poliisien ammattijärjestö on sanonut naisen ehkä antaneen liioitellun yksinkertaistetun version tapahtumista.

Liiton mukaan partiopaikan jättäminen kokonaan vartioimatta ilmoittamatta asiasta on ohjeiden vastaista. Se katsookin, että poliisijohto on toiminut tapauksessa sääntöjen mukaan. 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.