Poliisihallitus: Turvapaikanhakijat eivät ole tällä hetkellä turvallisuusuhka

Poliisihallituksen poliisitarkastaja Timo Kilpeläisen mukaan poliisi seuraa tarkasti, mitä vastaanottokeskuksissa tapahtuu ja on tiedottanut julkisuuteen todellisesta tilanteesta.

Hän kommentoi ex-poliisiylijohtaja Mikko Paateron väitteitä STT:lle poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen puolesta.  

Paatero kertoi aikaisemmin Ylelle, että vastaanottokeskuksissa on alettu järjestäytyä. Hän uskoo, että esimerkiksi rikollisjärjestöt alkavat rekrytoida kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita ja Suomeen voi tulla kokonaan uusia järjestäytyneen rikollisuuden ryhmiä. Kilpeläisen mukaan poliisin tiedossa ei ole Paateron kertoman kaltaista turvallisuusuhkaa.  

-On varmasti mahdollista ja jopa todennäköistä, että vastaanottokeskusten kaltaisissa ympäristöissä syntyy järjestäytymistä ja sisäistä hierarkiaa. Mutta ei ole toistaiseksi mitään tietoa siitä, että sellaista järjestäytymistä olisi, mikä voisi muodostua turvallisuusuhaksi, Kilpeläinen sanoo.    

"Aikamoinen hypoteesi"  

Hänen mukaansa toistaiseksi ei ole mitään merkkejä siitä, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet turvapaikanhakijat olisivat muodostamassa omia rikollisjärjestöjä.  

-Tämä on aikamoinen hypoteesi. En tiedä, mistä tuollainen heitto tulee, en usko että tällainen heterogeeninen joukko olisi muodostamassa järjestöjä. 

-Todennäköisempää on, että turvapaikanhakijat joutuisivat olemassa olevissa rikollisjärjestöissä käytännössä uhrin asemaan esimerkiksi prostituutioon, salakuljetukseen, ihmiskauppaan, laittomaan maahantuloon ja työperäiseen kiskontaan liittyen, Kilpeläinen sanoo.  

Turvapaikanhakijoista sotilas- tai poliisikoulutuksen saaneita on Kilpeläisen mukaan muutamista kymmenistä muutamiin satoihin. Turvapaikkapäätöstä odottaa Suomessa noin 14 000 ihmistä. 

-Näistä meillä on varma tieto, toisaalta aseellisen koulutuksen voi saada muuallakin, mutta meidän tietojemme mukaan tällaisten henkilöiden osuus on suhteellisen pieni, Kilpeläinen sanoo.  

Lue myös:

    Uusimmat