Äiti jätti lapsensa useaksi tunniksi kuumaan autoon ja lähti harrastamaan seksiä esimiehensä kanssa Yhdysvalloissa. Nainen sai 20 vuoden vankeustuomion kolmevuotiaan lapsensa taposta. Asiasta kertoo CBS.
Yhdysvalloissa poliisi Cassie Barker sai tuomion taposta jätettyään kolmevuotiaan tyttärensä Cheyennen yksin kuumaan autoon neljän tunnin ajaksi. 29-vuotias nainen jätti lapsensa poliisiautoon ja meni harrastamaan seksiä esimiehensä Clark Ladnerin kanssa.
Asiasta kertovan CBS Newsin mukaan pieni tyttö oli kytkettynä turvaistuimeen neljän tunnin ajan. Auton ilmastointi oli päällä, mutta sieltä ei puhaltanut kylmää ilmaa. Kun hänen äitinsä palasi lopulta takaisin autolle, tytön ruumiinlämpö oli 41 astetta ja hän oli tajuton.
Lapsen äiti järkyttyi tyttärensä kuolemasta niin syvästi, että hän joutui shokin vuoksi sairaalaan. Hänen kerrotaan kärsivän posttraumaattisesta stressistä tapauksen vuoksi.
Nainen jätti lapsensa autoon aiemminkin
Naisen esimiestä vastaan ei nostettu syytteitä, koska hän ei tiennyt lapsen olleen autossa tapahtuma-aikana. Sekä Barker että Ladner kuitenkin erotettiin Long Beachin poliisivoimista lähes välittömästi tapauksen jälkeen.
Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Barker jätti lapsensa yksin autoon. Vuonna 2015 sosiaalityöntekijät ottivat äidin lapsen huostaan väliaikaisesti, kun äiti jätti lapsensa yksin autoon käydessään kaupassa. Tuolloin hänet pidätettiin virastaan viikon ajaksi.
