Poliisi varoittaa rakennusalan yrityksiä varkaista – murroilla yhdistäviä tekijöitä

Poliisi varoittaa rakennusalan yrityksiä Helsingin alueella tapahtuvista työmaamurroista. Poliisin mukaan työmaamurtoja on kirjattu Helsingissä keskimäärin yksi päivässä.

Esimerkiksi viime sunnuntaina Pohjois-Helsingissä varkaiden mukaan lähti kolme aivan uutta lämpöpumppua ja perävaunu. Viikonloppuna varkaita kävi myös Itä-Helsingissä. Silloin työmaalta lähti mukaan erinäisiä työkaluja ja tietokoneita.

Viikko sitten poliisi löysi Vallilaan jätetystä varastetusta autosta piikkauskoneen ja tasolaserin.

– Useimpia näistä tapauksista vaikuttaisi yhdistävän se, että varas menee työmaalle pimeän aikaan ja yleensä vielä viikonloppuna, ja vie sen mitä jaksaa kantaa mukanaan. Tekijät ovat varkauspuuhissa yleensä yksin tai kaksistaan, ja usein tällaisista tapauksista kiinnijääneet epäillyt ovat olleet päihteiden väärinkäyttäjiä, jotka olisivat yrittäneet muuttaa varastetun omaisuuden rahaksi, kertoo tiedotteessa rikosylikomisario Kari Niinimäki Helsingin poliisilaitokselta.

Myös törkeitä varkauksia työmailla on kirjattu, kun tekijät ovat vieneet rakennuspaikalta mukanaan tavaraa kymmenien tuhansien eurojen edestä. Tällaisia tapauksia Helsingissä on tänä vuonna ollut jo kymmenkunta.

– Suuremmissa keikoissa tekijät ovat saattaneet viedä esimerkiksi kalusteita ja valaisimia, joita voidaan käyttää myös muilla työmailla, Niinimäki kertoo.

Poliisi neuvoo, miten toimia

Iso osa työmaamurroista on kohdistunut hieman pienemmille työmaille. Työmaamurroilta välttyy parhaiten panostamalla ennaltaehkäisyyn.

– Kaikenkokoisten rakennusyhtiöiden kannattaa satsata kunnollisiin lukitus- ja hälytysjärjestelmiin, ja työkalut ja -koneet kannattaa laittaa työpäivän lopuksi lukittuihin tiloihin. Näkyvillä järjestelmillä on usein myös rikoksia ennalta estävä vaikutus, Niinimäki muistuttaa.

– Näkyvälle paikoille sijoitetuista kameroista voi myös olla alueella hyötyä, mutta yleensä paras tapa on vierailla työmailla säännöllisesti katsomassa onko kaikki kunnossa.

Rakennusyhtiöiden kannattaa poliisin mukaan tarkistaa myös, että vakuutukset ovat kunnossa. Mikäli erinäisistä toimenpiteistä huolimatta työkaluja tai -koneita varastetaan, kannattaa asiasta tehdä pikaisesti rikosilmoitus.

Isommissa varkaustapauksissa kannattaa ilmoittaa välittömästi hätäkeskukseen soittamalla 112, jotta poliisi voi tulla paikalle ja aloittaa heti tapauksen tutkinnan, poliisi vinkkaa.


Lue myös:

    Uusimmat