Poliisi päätti vapauttaa ex-naisystävänsä kuristamisesta epäillyn ja jätti rikosilmoituksen kirjaamatta. Oikeus piti virkavelvollisuuden rikkomisena.
Poliisipartio sai kiireellisen hälytystehtävän huoltoasemalle Kotkassa. Vartija oli kertonut jonkinlaisesta väkivallanteosta huoltoaseman pihalla.
Ilmoituksen mukaan mies oli töninyt naista. Partion saapuessa paikalle selvisi kuitenkin, että väkivalta oli ensitietoa rajumpaa.
Uhri kertoi, että hänen ex-poikaystävänsä oli kuristanut häntä niin kauan, että hän oli menettänyt tajuntansa. Hän kertoi myös, ettei uskalla tehdä rikosilmoitusta, koska mies uhkailee häntä niin paljon.
Mies oli poliisin vanha tuttu. Partio otti hänet kiinni. Kun poliisit tekivät miehelle turvatarkastusta, tämä sanoi toiselle poliisille ” kyllä sä (poliisin nimi) tiedät”.
Partiokaveri kertoi, että tämän jälkeen kyseisen poliisin suhtautuminen tilanteeseen muuttui. Hän päätti, että epäilty päästetään vapaaksi, eikä asiasta kirjatakaan rikosilmoitusta.
Lue myös: Vanhus putosi vanhainkodin ikkunasta ja kuoli – poliisi aloittaa esitutkinnan
Erikoista käytöstä
Oikeudenkäynnissä 49-vuotias vanhempi konstaapeli kertoi toimineensa hälytystehtävällä partionjohtajana.

