Mainos

Kalifornian poliisi pyytää apua kadonneen 5-vuotiaan löytämiseksi – puistosta tajuttomana löydetty isä pidätetty

Kalifornian poliisi on pyytänyt vihjeitä lauantaina kadonneen viisivuotiaan pojan löytämiseksi. Poliisi on pidättänyt tajuttomana puistosta löytyneen pojan isän, ABC News uutisoi.

Poliisi kertoo löytäneensä Aramazd Andressian Sr:n., 35, tiedottomana läheltä autoaan Arroyo-puistosta Etelä-Pasadenasta, Kaliforniasta lauantaina. Poliisi pidätti miehen hänen poikansa Aramazd Andressian Jr:n, katoamisen vuoksi. Hänet pidätettiin epäiltynä lapsen turvallisuuden vaarantamisesta ja sieppauksesta, poliisi kertoo.

Poliisi on etsinyt poikaa sunnuntaista asti ja pyytää ilmoittamaan kaikista mahdollisista tapaukseen liittyvistä tiedoista.

Epäselvää, miksi isä menetti tajuntansa

Lapsen äiti ilmoitti pojan kadonneeksi lauantaina, kun pojan isä ei tuonut lasta sovittuun tapaamispaikkaan. Poliisin mukaan pojan vanhemmat ovat keskellä avioeroprosessia, johon sisältyy myös huoltajuuskiistaa.

Vanhempien sopimuksen mukaan poika viettää joka toisen viikon äidillään ja joka toisen isällään. Ollessaan toisella vanhemmallaan pojan on määrä soittaa videopuhelu toiselle vanhemmalleen kahdesti viikon aikana.

Lapsen äiti kertoo puhuneensa poikansa kanssa viimeksi tiistaina. Sen sijaan torstaiksi sovittua videopuhelua ei koskaan käyty.

Poliisi kertoo etsineensä puistosta merkkejä pojasta tuloksetta. Epäselvää on, miksi pojan isä menetti tajuntansa.

– Tärkein huolenaiheemme on se, että mies menetti tajunnan ollessaan vastuussa lapsestaan, poliisista kommentoidaan.

Poliisi ei myöskään tiedä, onko poika lähtenyt autosta ulos itsekseen vai onko hänet siepattu.

Etelä-Pasadenan poliisi kertoi sunnuntaina Facebook-päivityksessään etsivänsä edelleen johtolankoja tapahtumista. Poliisi kertoo myös pyytäneensä tutkinta-apua Los Angelesin piirikunnan sheriffijaostolta.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.