Poliisi: Moottorikelkka on yhdessä asiassa aivan omissa sfääreissään, eikä se ole hyvä juttu – muista nämä, kun hyppäät ohjaksiin

Syvän lumen kelkkailun suosio kasvaa – MTV Uutiset Live kävi katsomassa, kuinka lumi pöllyää Posion kelkkailumetsässä 3:47
Umpihankikelkkailun suosio kasvaa. MTV Uutiset Live kävi pari vuotta sitten katsomassa, kuinka lumi pöllyää Posion kelkkailumetsässä.

Hiihtolomakausi näkyy myös moottorikelkkailun suosiossa. Moni lomalainen ottaa alleen vuokrapelin tai kaivaa omansa tallistaan viimeistään nyt, ellei ole sitä jo aiemmin talven aikana tehnyt. Lapin poliisi, Lapin pelastuslaitos sekä Liikenneturva muistuttavat yhteisessä tiedotteessaan kelkkailun pelisäännöistä sekä muiden liikkujien huomioimisesta.

Moottorikelkkailija on ajoneuvon kuljettaja siinä missä autoilijakin. Kun sarviin tartutaan kylmiltään pitkän tauon jälkeen tai jopa ensimmäistä kertaa, voi moni asia mennä pieleen – jopa traagisin seurauksin.

Kelkkailua koskevat säännöt löytyvät tieliikenne- ja maastolaista. Metsän siimeksessä ei välty myöskään virkavallan kohtaamiselta, sillä poliisi valvoo ja puuttuu myös luvattomaan maastoliikenteeseen.

Poliisi, pelastuslaitos ja Liikenneturva huomauttavat tiedotteessaan, että esimerkiksi nopeusrajoitukset koskevat myös moottorikelkkoja. Suurin sallittu nopeus ei kuitenkaan ole kelkkareiteillä läheskään aina se turvallisin nopeus.

– On vaikea löytää moottorikelkan ohella toista ajoneuvoa, millä loukkaantumisia tapahtuu yhtä paljon ensimmäisten ajokilometrien aikana, komisario Mika Grönroos Lapin poliisilaitokselta kertoo tiedotteessa.

Grönroosin mukaan kelkkailuonnettomuuksien määrää voisi vähentää pelkästään sillä, että kuljettajat tiedostaisivat riskit paremmin.

– Jokainen onnettomuus on liikaa, oli kyse sitten yksityisajosta tai kaupallisesta toiminnasta, Grönroos sanoo. 

Varsinaisilla reiteillä yleisin syy onnettomuuteen on suistuminen ja törmääminen esteeseen. Alkoholi on edelleen osatekijänä monessa kelkkaonnettomuudessa, vaikka moottorikelkkailijoita koskevat samat promillerajat kuin autoilijoita.

Jätä kelivaraa

Lapin pelastuslaitos kehottaa huomioimaan muuttuvat olosuhteet. Etenkin vieraammassa maastossa reittiin on hyvä tutustua ennakkoon ja kysyä vinkkejä alueen paremmin tuntevilta. Reitti ja arvioitu paluuaika kannattaa ilmoittaa läheisille, mutta lisäksi omasta sijainnistaan kannattaa olla itsekin koko ajan tietoinen.

– Talvinen maasto voi näyttää vaarattomalta. Epätasaisuuksia, purojen ylityksiä, railoja tai muita esteitä on vaikea havaita yhtenäisestä lumipeitteestä, Lapin pelastuslaitoksen valmiuspäällikkö Ari Soppela huomauttaa tiedotteessa.

– Epävarmoissa tilanteissa tai huonon näkyvyyden kuten lumipyryn yllättäessä nopeuden pudottaminen on varmin keino pitää kelkka reitillä ja pysyä itse sen selässä, hän jatkaa.

Pelastuslaitos huomauttaa, että kelkkareitiltä poistuminen voi vaikeuttaa onnettomuustilanteessa avun saamista. Paikantamisen helpottamiseksi puhelimeen kannattaa ladata 112 Suomi -sovellus, jonka kautta tehtävä hätäpuhelu kertoo soittajan sijainnin automaattisesti. Kännykän kaveriksi on syytä hankkia myös varavirtalähde.

Pelastuslaitos toivoo, että kiireestä huolimatta kelkkoja vuokraavat yrityksetkin opastavat kelkkailun turvallisuusasioissa, kuten reittiasioissa ja varautumisesta sään sekä olosuhteiden muutoksiin.

Kanna vastuusi myös maastossa

Liikenneturva puolestaan huomauttaa, että viralliset moottorikelkkareitit ovat lumisena aikana tarkoitettu vain moottorikelkoille. Reitinpitäjä voi katsoa, millä reitillä voi sallia myös esimerkiksi pyöräilyn, mutta tästä on kerrottava erillisellä lisäkilvellä.

– Virallisten reittien ulkopuolella maastossa saa moottorikelkalla ajaa vain maanomistajan luvalla. Virallisella kelkkailureitillä erillistä lupaa ei tarvita, mutta kuljettajalla tulee olla vähintään T-luokan ajokortti. Epävirallisilla kelkkaurilla lupakäytäntö vaihtelee alueittain, ja ne tulee selvittää ennen virta-avaimen kääntöä, selventää Liikenneturvan yhteyspäällikkö Petri Niska Rovaniemeltä.

Niska huomauttaa, ettei moottorikelkalla saa ajaa tiellä kuin poikkeustapauksissa. Jos esimerkiksi reitti menee tien yli, on kelkalla pyrittävä ajamaan mahdollisimman kohtisuoraan tien poikki. Jäällä saa kelkkailla, mutta vesistöt voivat olla petollisia.

– Jäälle ei moottorikelkalla ole asiaa, jos ei ole täysin varma jään kestävyydestä. Virtapaikat ja sulat tulee tuntea. Liian heikoilla jäillä liikkuminen näkyy moottorikelkkailijoiden kuolemaan johtavissa turmissa. Kaksi kolmesta kelkkailijan kuolemantapauksesta tapahtuu jäällä, Niska muistuttaa.

– Kun riskit tiedostetaan ja huomioidaan, on moottorikelkkailu mitä mukavin ulkoilumuoto, jossa pystyy nauttimaan Lapin luonnosta. Mikäpä sen mukavampaa kuin viettää aurinkoista kevätpäivää laavulla nokipannukahvien ja makkaran paiston merkeissä, toteaa puolestaan komisario Grönroos.

Poliisin, pelastulaitoksen ja Liikenneturvan viisi vinkkiä turvalliseen moottorikelkkailuun

  1. Valmistaudu varman päälle. Tutustu kelkkaan, hanki kunnon ajovarusteet ja tarkista säätilanne. Kelkkaile aina vain selvin päin.
  2. Jätä keli- ja pelivaraa. Suhteuta nopeutesi tilanteeseen ja olosuhteisiin sopivaksi. Älä yliarvioi ajotaitojasi.
  3. Suunnittele reitti ennakkoon. Käytä kelkkailuun tarkoitettuja reittejä ja uria. Reittien ulkopuolella saa kelkkailla vain maanomistajan luvalla. Vältä vesistöjä, jos et ole varma jään kantavuudesta.
  4. Kunnioita luontoa, eläimiä ja muita ihmisiä. 
  5. Ilmoita läheisille reittisi ja arvioitu paluuaikasi. Lataa puhelimeen 112 Suomi -sovellus, joka paikantaa sinut hätätilanteessa. Huolehdi, että puhelimen akku ei lopu kesken reissun.

Lue myös:

    Uusimmat