Poliisi iski rahakuriireihin Kotkan huumevyyhdissä – Hollannista tuotu satoja kiloja huumeita Suomeen

Keskusrikospoliisi on yhdessä Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen kanssa paljastanut Kymenlaaksossa toimivan huumausaineiden maahantuonti- ja levitysorganisaation. Poliisi iski laajassa tutkinnassa poikkeavalla tavalla ja menestyksellisesti organisaation liikuttelemiin käteisvaroihin.

– Tässä keskeytettiin organisaation rikollinen toiminta rahaan ja sen siirtelyyn, rikostarkastaja Ari Lahtela KRP:stä sanoo MTV:lle.

Poliisi epäilee, että Hollantiin toimitella rahamäärällä on hankittu Suomeen satoja kiloja huumeita.

Toiminnan epäillään olleen jatkuvaa. Organisaatiolla oli myös oma kannabiskasvattamo Kotkassa. Tutkinta kesti yli kaksi vuotta.

KRP:llä takavarikossa käteisvaroja 275 000 euroa

Keskusrikospoliisin mukaan poliisin kansainvälisellä yhteistyöllä oli myös merkittävä rooli rikoksen paljastamisessa. 

KRP sai takavarikoitua kesäkuussa 2017 huomattavan käteissumman rahakuriirin hallusta. Kuriirilla oli hallussaan käteistä lähes 200 000 euroa. Poliisi epäilee, että raha oli maksua entisistä ja tulevista huume-eristä. 

Käteinen takavarikoitiin kuriirilta autosta Porvoon ja Helsingin välillä. Rahat oli laukussa ja poliisi oli seurannut rahakuljetusta pitkään.

Tämän lisäksi organisaatioon kuuluvien epäiltyjen kotietsinnöiltä takavarikoitiin huomattavia määriä käteisvaroja. KRP:llä on takavarikossa yhteensä noin 275 000 euroa.

MTV Uutiset kertoi poliisin laajasta tutkinnasta ja suuresta rahatakavarikosta jo viime lauantaina.

Useita rahanvientikertoja Hollantiin

Keskusrikospoliisi sai selvitettyä myös muita rahanvientikertoja Hollantiin. Esitutkinnan mukaan Hollantiin oli viety syksyn 2016 aikana kahdella eri kerralla yhteensä noin 200 000 euroa maksuna huumausaineista.

Lisäksi Keskusrikospoliisi epäilee organisaation toimittaneen keväällä 2016 eri rahankuljetuskanavaa pitkin ainakin 100 000 euroa Hollantiin. KRP:n epäilyjen mukaan organisaatio oli toimittanut ja yritti toimittaa yhteissummaltaan noin 500 000 euroa käteistä rahaa Hollantiin maksuna huumausaineista.

Esitutkinnan aikana saatiin takavarikoitua epäiltyjen hallusta useita kiloja maahantuotuja huumausaineita.

Rahakuriirin hallusta takavarikoiduilla rahoilla olisi saanut hankittua 50 - 150 kiloa huumausainetta Suomeen. KRP epäilee, että vastaavia huumausaine-eriä on tuotu useita kertoja. Huumausaineiden epäillään olevan pääasiassa amfetamiinia ja hasista.

Kaikkiaan Hollantiin toimitetulla rahamäärällä on saatu hankittua satoja kiloja huumausaineita. Rikoshyötyä epäillään kertyneen ulkomailta tuotetuista huumeista useita satoja tuhansia euroja.

Kotkassa kasvatettiin kannabista

Organisaatiolla epäillään olleen myös oma suurituottoinen kannabiskasvattamo Kotkan Karhulassa.

Kaakkois-Suomen poliisilaitos teki tammikuussa kotietsinnän Sammonaukiolla sijainneeseen toimistotilaan, jossa kasvamassa ollut sato oli niitetty muutamia päiviä aikaisemmin ja marihuanan kuivatus oli käynnissä. Kuivamaan oli laitettu kaikkiaan 102 kasvin oksaa.

Kasvatustoiminnan jatkamiseksi tilaan oli sijoitettu kannabiksen kasvattamiseen tarkoitettu teltta, jossa oli taimivaiheessa kasvamassa 66 kannabiskasvin tainta. Yhteensä valmista marihuanan kukintoa takavarikoitiin lähes 6 kiloa. Takavarikoidun marihuanan katukauppa arvo olisi ollut noin 90 000 – 120 000 euroa.

Esitutkinnan perusteella vastaavia kannabiseriä oli kasvatettu aikaisemmin jo kolme, joten poliisin arvion mukaan katukauppaan kannabista oli päätynyt kaikkiaan 17,4 kiloa eli 250 000 – 350 000 euron arvosta. Lisäksi samassa osoitteessa sijainneesta asuinhuoneistosta takavarikoitiin 475 grammaa amfetamiinia, 96 grammaa alfa-PVP:tä ja 443 grammaa hasista sekä 12 170 euroa käteistä rahaa.

Pääepäiltynä tunnettu huumerikollinen

Poliisi epäilee organisaation levittäneen maahantuotuja ja Kotkassa kasvatettuja huumausaineita ympäri Suomen. Esitutkinta kohdistettiin pääasiassa maahantuonti- ja levitysorganisaation ylätasoon.

Esitutkinnan aikana on ollut maahantuontiorganisaatioista vangittuna yhteensä kuusi epäiltyä. Kolme epäiltyä on edelleen vangittuna.

Organisaatioon epäillään kuuluneen eritasoisina toimijoina noin 10 henkilöä, joista viisi oli ydinryhmässä. Ydinryhmässä ainoastaan yhdellä oli aikaisempaa rikoshistoriaa.

Päätekijäksi epäillään kotkalaista Esa-Pekka Toikkaa. Toikka tuomittiin muun muassa 2000-luvun alussa Suomen suurimmassa hasisjutussa yhdentoista vuoden vankeuteen.

Rikosasia on siirretty syyteharkintaan Salpausselän syyttäjänvirastoon. Asian pääkäsittely on kuluvan syksyn aikana.

Lue myös:

    Uusimmat