Poliisi: "Kova myrkky" – tutkimus paljastaa useiden vaarallisten huumeiden yleistyneen Suomessa

Metamfetamiinin käyttö on voimakkaasti kasvanut Suomessa, kertoo Euroopan huumevirasto EMCDDA:n tuore tutkimus.

Myös muiden piristävien stimulanttien, kuten amfetamiinin, ekstaasin vaikuttavan aineen MDMA:n ja kokaiinin käyttö on kasvanut. Kokaiinin käyttö on kuitenkin yhä huomattavan vähäistä ja amfetamiini on selkästi Suomen huumemarkkinoiden yleisin stimulantti.

Tutkimuksissa tarkasteltiin huumeiden käytön jättämiä aineita jätevesistä. Tutkimusmenetelmää pidetään luottavana välineenä tarkastella huumeiden kokonaiskäyttöä maassa.

Metamfetamiinin käyttö on perinteisesti keskittynyt Tshekin ja Slovakian alueelle, mutta nyt aiemmin vähäisesti käytetty aine on yleistynyt joissain Suomen kaupungeissa. Kasvua on myös itäisessä Saksassa sekä muualla Pohjois-Euroopassa.

Yleistyminen huomattu jo aiemmin

Jo aiemmin Suomessa on huomattu, että metamfetamiini on rantautunut yhä voimakkaammin Suomeen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on löytänyt tutkimistaan huumenäytteistä aiempaa enemmän metamfetamiinia.

– Stimulanteista metamfetamiini oli aikaisemmin harvinainen löydös. Nyt sitä löytyy jopa vähän enemmän kuin amfetamiinia, THL:n oikeuskemisti Pirkko Kriikku kertoi tuolloin haastattelussa.

Vaarallisempi aine kuin amfetamiini

Metamfetamiini on kuitenkin viime aikoina näkynyt useissa julkisuudessa uutisoiduissa huumausainerikoksissa.

Metamfetamiinin kysynnän kasvu on näkynyt myös poliisin työssä, kertoo Helsingin huumepoliisin päällikkö Jukka Paasio. Helsingin poliisin havainnot tukevat jätevesitutkimuksen tulosta.

– Metamfetamiinia on ollut erityisen paljon markkinoilla. Tänä vuonna takavarikoitu enemmän kuin aikaisempina vuosina. Ennen sitä ei juuri ollut takavarikkotilastoissa, hän kertoo.

Metamfetamiinin käyttö on Paasion mukaan ollut jo pitkään Virossa suuri ongelma, ja Paasio uskookin saman näkyvän viiveellä Suomessakin.

– Metamfetamiini on kova myrkky. Se on voimakkaampi ja vaarallisempi aine kuin amfetamiini, joka sekin on erittäin vaarallinen huumausaine.

Käyttäjällä onkin Paasion mukaan suurempi riski ottaa vääränlainen annostus, erityisesti jos ei tiedä mitä ainetta käyttää.

– Kyseessä on pääasiassa narkomaanien käyttämä huumausaine, Paasio arvioi.  

Helsingin poliisi teki suurimman huumetakavarikon vuosiin 1:41

Lue myös:

    Uusimmat