Mainos

Päihdehoitoon päätyy yhä aggressiivisempia ja huonokuntoisempia – Ylilääkäri: Syynä räjähdysmäisesti yleistynyt, aivoja tuhoava huume

Pääkaupunkiseudulla parin viime vuoden aikana räjähdysmäisesti yleistyneen metamfetamiinin haitat näkyvät jo päihteiden käytön vuoksi hoitoon hakeutuvissa, A-klinikkasäätiöstä kerrotaan. THL:n mukaan metamfetamiini-ilmiö ei ole ainakaan näillä näkymin laantumaan päin.

A-klinikkasäätiön ylilääkäri Kaarlo Simojoki kertoo, että päihdehoitoon päätyy metamfetamiinin vuoksi aiempaa huonokuntoisempia, aggressiivisempia ja uhkaavammin käyttäytyviä potilaita.

– Onneksi se aggressiivisuus on ollut lähinnä sellaista verbaalista hyökkäävyyttä, että tullaan uhittelemaan ja ollaan uhkaavia. Päälle käymisiä ei ole vielä onneksi juuri ollut. Täytyy sanoa, että siitä voi kiittää myös ammattitaitoista henkilökuntaa, Simojoki kertoo.

Metamfetamiini on vahvaa euforian tunnetta tuottava synteettinen stimulantti, joka on huomattavasti Suomessa perinteisesti yleisempänä pidettyä amfetamiinia vahvempi vaikutuksiltaan.

Aivojen neurosoluja tuhoava aine voi johtaa impulsiiviseen ja väkivaltaiseen käytökseen.

– Potilailla, joilla on taustallaan aggressiivista käytöstä ja heikentynyttä kognitiota käyttö voi näkyä niin, että saatetaan jopa käydä johonkin muuhun potilaaseen kiinni sanaharkan yhteydessä.

– Puhdasta fyysistä aggressiota on kuitenkin ollut onneksi vähän ja pääsääntöisesti se on lähinnä suun soittamista, uhkailua ja huonekalujen hakkaamista tai ovien paukuttelua.

Simojoen mukaan metamfetamiinin vaikutukset näkyvät myös potilaissa, jotka eivät ole aiemmin olleet herkästi hermostuvia saati aggressiivisia.

– Aikoinaan kun MDPV tuli Suomeen mietimme, että miksi vanhat amfetamiinin käyttäjät ovat yhtäkkiä psykoottisia ja uhkaavia ja että miksi käytös on yhtäkkiä muuttunut. Muutaman kuukauden kuluttua selvisi laboratoriotutkimusten myötä, että he olivat käyttäneet MDPV:tä. Tässä on jotain vähän samankaltaista.

Ilmiö ei ota laantuakseen

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos seuraa muutoksia huumausaineiden käyttömäärissä tutkimalla suomalaisten kaupunkien jätevesiä.

Vuosien 2015 ja 2016 välillä metamfetamiinin määrän todettiin lisääntyneen esimerkiksi Helsingin jätevesissä lähes 17-kertaisesti. Espoossa käyttömäärät kasvoivat samassa ajassa miltei 20-kertaisesti.

Lukujen perusteella metamfetamiinia käytetään pääkaupunkiseudulla siis selvästi enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

THL:n oikeustoksikologiayksikön yksikönpäällikkö Teemu Gunnar kertoo, että vaikka kuluvan vuoden tutkimustulokset eivät ole vielä kaikilta osin valmiit, tällä hetkellä näyttää siltä, että aineen suosio ei ole taittumassa.

– Ei puhuta ainakaan nopeasti ohi menneestä ilmiöstä, vaan sitä käytetään edelleen merkittävästi suurempia määriä kuin vuonna 2015, Gunnar kertoo.

Käyttömäärien kasvu ei ole kuitenkaan jatkunut samaa tahtia kuin vuosien 2015 ja 2016 välillä. Kuluneen vuoden aikana pitoisuudet jätevesissä ovat pysytelleet suurin piirtein viime vuoden tasolla.

– Se ei ole yllättävää, koska käyttö on jo sen verran korkealla tasolla potentiaaliseen kysyntään nähden, ainakin lyhyellä aikavälillä tarkasteltuna, Gunnar kertoo.

Suomi Euroopan kärjessä

Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskuksen EMCDDA:n mukaan Suomi on metamfetamiinin käytössä Euroopan kärkimaita yhdessä Itä-Euroopan maiden ja itäisen Saksan kanssa.

Simojoki selittää ”surullista ja hämmentävää” seikkaa Suomen suhteellisen pienillä huumemarkkinoilla.

– Ranskassa, Saksassa tai Britanniassa on paljon vaikeampi vyöryttää uutta ainetta markkinoille. Suomi on sen verran pieni, että kun kamaa tulee hirvittävät määrät, se lyö myös läpi.

Ja kun ainetta on tarjolla, sitä myös käytetään. Siitä huolimatta, että sen vaaroista puhutaan ja tiedetään.

– Jos olet kehittänyt riippuvuuden tai haluat käyttää stimulantteja, eikä muuta ole tarjolla, niin silloin sitä käytetään. Niin Subutexkin saapui Suomeen, kun heroiini hävisi. Subutexia oli tarjolla ja siitä tuli valtavirtaa, vaikka se oli ennen ollut ihan marginaalissa.

Jutun otsikon kieliasua korjattu 07:05​​​​​​​

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.