Poliisi pyytää yhä havaintoja miehestä, jota epäillään ulkomaalaistaustaisen miehen puukotuksesta.
Poliisi etsii edelleen Oulun pyöräpuukottajaa.
Poliisi julkaisi keskiviikkona videon epäillystä puukottajasta. Poliisi on aikaisemmin julkaissut kuvia polkupyörällä liikkeellä olleesta epäillystä.
Poliisi on saanut kansalaisilta runsaasti vihjeitä, mutta pyytää yhä havaintoja miehestä.
Samalla poliisi kertoo, että tutkintaresurssia on lisätty tekijän selvittämiseksi.
Tällä hetkellä tutkintaa tehdään useilla taktisen ja teknisen tutkinnan menetelmillä sekä tarkastamalla yleisöltä tulleita vihjeitä.
Polkupyörällä liikkeellä ollut mies puukotti ulkomaalaistaustaista miestä selkään Joutsentien ja Kainuuntien risteyksessä viime viikon perjantaina.
Mies pakeni paikalta kevyen liikenteen väylää pitkin Kaukovainion suuntaan. Tekoa tutkitaan tapon yrityksenä.
Kuvan perusteella voisi päätellä, että epäilty olisi iäkkäämpi mies, mutta havaintojen perusteella hän on selvästi nuorempi, noin 20–35-vuotias.
Lue lisää: Puukottajapyöräilijästä uutta tietoa – huomattavasti oletettua nuorempi, toisen jalan kunto hämmentää
Poliisi selvittää, onko kyseessä sarjapuukottaja
Tapauksia oli Oulussa kesäkuun aikana kaksi.
Toistaiseksi tuntematon mies löi tuntematonta naista teräaseella Oulussa Knuutilankankaalla, ja käytti samalla ulkomaalaisvastaista termiä halventavassa tarkoituksessa. Poliisi kertoi tuolloin selvittävänsä viharikoksen mahdollisuutta.
Toistaiseksi tuntematon mies löi tuntematonta naista teräaseella Oulussa Knuutilankankaalla, ja käytti samalla ulkomaalaisvastaista termiä halventavassa tarkoituksessa. Poliisi kertoi tuolloin selvittävänsä viharikoksen mahdollisuutta.
Myös tuolloin teräaseella lyönyt mies oli liikkeellä pyörällä.
Päivystävä tutkinnanjohtaja Jarno Väliaho kertoi aiemmin Ylelle, että poliisi ei sulje pois mahdollisuutta sarjapuukottajasta. Hänen mukaansa on viitteitä, että useat viime aikojen maahanmuuttajiin kohdistuneista puukotuksista kaupungissa saattaisivat olla saman epäillyn tekemiä.
Kaikki tiedot epäillyn henkilöllisyydestä ja liikkeistä pyydetään ilmoittamaan poliisille osoitteeseen vihjeet.oulu@poliisi.fi, puhelimitse numeroon 0295 416 194 tai Whatsapp-viestillä numeroon 050 305 0132.
