Poliisi huligaaneista: Turvatarkastuksen olisi pitänyt olla parempi

Ylikomisario Jaakko Wallenius Helsingin poliisista kritisoi FC Hongan ja puolalaisen Lech Poznanin välisen ottelun turvatoimia. Puolalaisjoukkueen fanit rynnistivät ennen ottelun alkua turvatarkastuspaikan ohi.

Ottelun päätyttyä osa kannattajista yritti päästä katsomoaidan läpi. Osa myös heitteli poliiseja kivillä.

Puolalaiset olivat varustautuneet hammassuojilla ja vapaapainihanskoilla.

– Jälkikäteen ajatellen turvatarkastuspaikan rakenteiden olisi pitänyt olla vankemmat ja olisi pitänyt olla riittävästi miehitystä, Wallenius arvioi.

Puolalaiskannattajien vaarallisuus oli järjestäjien ja poliisin tiedossa etukäteen.

– Kukaan ei tietysti voinut odottaa että tällainen parisataapäinen sonnilauma ryntää kuin Pamplonan katujuoksussa sinne sisään, Wallenius sanoo.

FC Hongan turvallisuuspäällikkönä toimiva Casper Högström kertoo sähköpostitse, että vierasfanien tehdessä “rynnäkön”, järjestyksenvalvojat toimivat hänen mielestään oikein, kun eivät vaarantaneet omaa turvallisuuttaan.

– Järjestyksenvalvojien lukumäärä oli päätetty yhdessä viranomaisten kanssa suunnitteluvaiheessa. Paikalla oli tarpeellinen määrä järjestyksenvalvojia. Omalta osaltamme teimme kaiken mahdollisen ja jokainen järjestyksenvalvoja voi olla ylpeä työpanoksestaan tapahtumassa, Högström kirjoittaa.

Suomalaistenkin välillä yhteenottoja

Poliisista kerrotaan, että Suomessa katsomoissa tapahtuvia yhteenottoja tapahtuu tiettyjen kannattajaryhmien kesken. Vihanpito on perinteisesti suurinta HJK:n ja FC Lahden kannattajien välillä.

Palloliiton mukaan ristiriidat huomioidaan sarjaohjelmassa.

– Sarjaohjelma pyritään rakentamaan niin, että se ei aiheuta mitään paineita. Jos on tiedossa että tiettyjen joukkueiden kannattajilla on huonot välit, peli saatetaan pelata lauantai-illan sijaan esimerkiksi maanantai-iltana, palloliiton turvallisuuspäällikkö Juha Karjalainen kertoo.

Puolalaisten taltuttamiseen tarvittiin ratsupoliiseja ja OC-kaasua.

Lue myös:

    Uusimmat