Poliisi ei tiedä mitään murhasta epäillyn liikkeistä – henkirikos tapahtui kerrostaloasunnossa

Poliisi tiedotti tiistaiaamuna etsivänsä henkirikoksesta epäiltyä miestä Raaseporissa. Poliisin mukaan epäilty on ilmeisesti aseistautunut ja hän voi olla vaarallinen.

Poliisin mukaan epäillyllä on useampi kuin yksi ase mukanaan.

Täysi-ikäistä nuorehkoa miestä epäillään murhasta, joka tapahtui Raaseporin Tammisaaressa tiistaina 20. kesäkuuta.

– Henkirikos tapahtui kerrostaloasunnossa Tammisaaren keskustassa. Teko tuli poliisin tietoon tiistai-iltana kymmenen jälkeen, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mats Sjöholm Länsi-Uudenmaan poliisista kertoo.

Poliisi ei kerro vielä mitään henkirikoksen tekotavasta tai uhrista.

– En tarkenna vielä sitä, milloin teko on tapahtunut. Tiistain puolella se on kuitenkin tehty.

Pienimmätkin havainnot tärkeitä

Uhri ja tekijä olivat toisilleen tuttuja. Poliisi ei kerro sitä, kenen asunnossa henkirikos tapahtui tai oliko paikalla muita uhrin ja tekijän lisäksi.

– Tutkinnallisista syistä en pysty vielä kertomaan paljoakaan teosta. Koko yön olemme tehneet töitä tämän kanssa, Sjöholm sanoo.

Tiistaiaamuna poliisi päätti julkistaa epäillyn tekijän kuvan vihjeiden saamiseksi.

– Kynnys kuvan julkaisemiseen on aika korkea, mutta nyt harkitsimme näin, koska olisi tärkeää tavoittaa hänet nopeasti. Joitakin yhteydenottoja on tullut, mutta ei mitään sellaista mikä olisi vienyt tutkintaa eteenpäin.

Sjöholm kannustaa ihmisiä ilmoittamaan pienimmätkin tiedot epäillystä tai hänen liikkeistään poliisille.

– Poliisilla ei ole mitään tietoa missä epäilty tällä hetkellä liikkuu. Emme epäile hänen olevan kenenkään toisen seurassa.

Pakenee henkilöautolla

Murhasta epäilty mies on paikkakuntalaisia eikä hänellä ole taustallaan vakavia rikoksia.

– Jotain pieniä rikkeitä hänellä on ollut, mutta ei mitään tällaista. Hän ei siis todellakaan ole perinteisellä tavalla poliisille tuttu, Sjöholm sanoo.

Poliisilla on jo käsitys teon motiivista, mutta siitä ei kerrota vielä julkisuuteen.

Epäillyllä miehellä on poliisin tietojen mukaan käytössään harmaa vuoden 2007 Honda Civic, jonka rekisterinumero on NHJ-993. Poliisi kertoi IS:lle auton löytyneen.

Poliisi pyytää ilmoittamaan akuuteista havainnoista hätänumeroon 112.

Muut havainnot voi ilmoittaa joko numeroon 0295 436 250 tai 0295 436 238.

Lue myös:

    Uusimmat