Hälytysajossa kolarin ajanut poliisimies syyllistyi liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus katsoi torstaina antamassaan tuomiossa. Oikeus ei kuitenkaan määrännyt miehelle rangaistusta.
Kyse oli tapahtumista Espoossa Kehä II:lla viime vuoden helmikuussa. Poliisipartio sai kiireellisen hälytystehtävän huoltoasemalle, jonka pihassa kaksi päihtynyttä miestä oli nousemassa autoon.
Partio lähti tehtävälle ääni- ja valomerkit päällä muuta liikennettä ohitellen.
Poliisi törmäsi henkilöautoon ajettuaan päin punaista
Kolari sattui Kehä II:n ja Karapellontien risteyksessä. Poliisimies ajoi risteyksessä punaisia päin ja törmäsi yli sadan kilometrin tuntivauhdissa oikealta tulleeseen henkilöautoon, jossa oli kaksi ihmistä.
Sen jälkeen poliisiauto ajautui vielä vastaantulevien kaistalle ja osui kuorma-autoon, jossa oli yksi ihminen.
Syyttäjän mukaan henkilöautossa olleet kaksi ihmistä saivat muun muassa useita murtumia ja kaikki kolme ajoneuvoa vaurioituivat.
Henkilöauton kuljettaja ei nähnyt poliisiautoa
Syyttäjä haki poliisimiehelle tuomiota törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Syyttäjän mukaan mies ei ollut noudattanut tarpeellista erityistä varovaisuutta poiketessaan liikennesäännöistä eikä ollut sovittanut ajonopeuttaan sellaiseksi, että pystyi edelleen säilyttämään ajoneuvon hallinnan.
