Pojalla vain kuukausia elinaikaa – vanhemmat julkaisivat sydäntäsärkevän kuvan luopumisen tuskasta

Luopumisen tuska on läsnä koskettavassa kuvassa, jonka syöpäsairaan pojan vanhemmat julkaisivat ennen vaikeaa päätöksentekoa. 

Pienelle Bradley Lowerylle diagnosoitiin kolme vuotta sitten neuroblastooma, sympaattisen hermoston epäkypsien solujen muodostama pahanlaatuinen kasvain. Kaksi vuotta kestäneen pitkän taistelun jälkeen syövän uskottiin jo nujertuneen, kunnes tämän vuoden heinäkuussa syöpä uusiutui entistä aggressiivisempana.

Nyt lääkärit ovat antaneet surun murtamille vanhemmille kolme vaihtoehtoa, joista yksikään ei tule pelastamaan pojan henkeä. 

Vanhemmat rankan päätöksen edessä

Lääkäreiden antamat vaihtoehdot eivät paranna sairautta, mutta antavat vanhemmille aikaa poikansa kanssa.

– Ensimmäinen vaihtoehto on, että viemme hänet kotiin ja lopetamme kaikki hoidot. Se antaisi meille vain kaksi kuukautta aikaa. Konsultti kertoi meille, että jos hän olisi me, hän valitsisi tämän, pojan äiti Manijeh Golab kertoo Facebookin Lowerys Fight Against Neuroblastoma -sivustolla.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Toinen vaihtoehto on kokeilla suun kautta otettavia lääkkeitä, joiden toimivuudesta ei ole kuitenkaan takuita. Kolmas vaihtoehto on kokeilla rankkaa yhdistelmähoitoa, jota pojan elimistö ei välttämättä kestäisi. Vanhemmat saattaisivat menettää pojan kesken hoidon.

Riippumatta siitä, minkä näistä kolmesta vaihtoehdosta vanhemmat tulevat valitsemaan, lopputulos on lääkäreiden mukaan sama. Bradley tulee joka tapauksessa häviämään taistelunsa.

– En tiedä, kuinka pystyn tekemään päätöksen sen välillä, otanko lapseni kotiin ja vietän pari kuukautta hänen kanssaan, vai laitanko hänet käymään läpi rankkoja hoitoja, jotka voisivat auttaa häntä taistelemaan elämästä, mutta päätyvät samaan lopputulokseen. 

Perheen julkaisema kuva väsyneestä isästä ja pojasta kiteyttää hyvin päätöksenteon vaikeuden. Riippumatta siitä, mihin vaihtoehtoon vanhemmat päätyvät, he tekevät taatusti juuri itselleen sopivan valinnan. 

***


Lue myös:

    Uusimmat