Poikkeuksellinen voimailulahjakkuus: 10-vuotias tyttö herää kukonlaulun aikaan kolistelemaan puntteja – videolla tyylinäyte puhtaasta rinnallevedosta

4:51
Aeryn-Ejjina Atkinson näyttää miten painot nousevat kevyesti ilmaan.

Englannin Telfordissa asuva Aeryn-Ejjina Atkinson, 10, on nostellut puntteja seitsemänvuotiaasta asti isänsä Craigin opastuksella. 

Aeryn-Ejjinasta on tullut nettisuosikki, kun hän on esitellyt nostotaitoaan kaikelle kansalle. Hän sai innostuksen painoharjoitteluun itsekin The Rockin (Dwayne Johnson) nettivideoista. 

– Hän (isä) hylkäsi idean aluksi, mutta sitten hän suostui, Atkinson sanoi haastattelussa. 

Kymmenenvuotias lahjakkuus osaa jo tekniikat hienosti. Harjoitusvalikoimaan kuuluu esimerkiksi leuanvetoja ja kahvakuulaliikkeitä. Kotoa löytyy oma treenipaikka. 

– Herään 5.30 aamulla, harjoittelen ja menen takaisin sänkyyn. Herään uudelleen kahdeksalta. Sitten aamupala, kouluun, painonnostoa ja leikkiä, hän kertoi päiväohjelmastaan. 

Isä Craig sanoi Daily Express -lehdessä, että hänen tyttärensä haluaa osallistua muun muassa olympialaisiin ja Crossfit Games -kilpailuihin. Joululahjaksi Aeryn-Ejjina Atkinson pyysi lelujen sijaan painoja ja harjoitteluvaatteita. 

Katso yllä olevalta videolta, kun nuori lahjakkuus harjoittelee. 

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja