Poikkeuksellinen syyte: Äiti vahingoitti lastaan sepittämällä tälle erilaisia sairauksia – pieni poika oli letkuruokinnassa ja liikkui pyörätuolilla

Pienen pojan äitiä syytetään Keski-Suomen käräjäoikeudessa poikansa pahoinpitelystä. Tapaus on poikkeuksellinen, sillä naisen ei epäillä tehneen pojalleen väkivaltaa, vaan vahingoittaneen tämän terveyttä keksimällä tälle erilaisia vakavia sairauksia ja oireita tai ainakin liioittelemalla niitä. 

Syytteen mukaan teot ajoittuvat vuosille 2013-2015, jolloin lapsi oli 3-6-vuotias.

Syyttäjän haastehakemuksen mukaan nainen kertoi tuolloin terveydenhuollossa, että hänen poikansa kärsii nivelkivuista, epileptisistä kohtauksista ja että tällä on vaikeaan syömishäiriöön viittaavia oireita.

Poikaa lääkittiin ja hoidettiin tämän mukaisesti.

Pojalle oli muun muassa laitettu nenämahaletku ja myöhemmin suoraan vatsanpeitteiden läpi viety ruokintaletku. Lisäksi poika oli syytteen mukaan saanut lääkkeitä ja ollut nukutuksessa hoitotoimenpiteiden vuoksi 20 kertaa.

Pinttynyttä likaa eri puolilla kehoa

Vaivojen sepittämisen lisäksi äidin epäillään laiminlyöneen poikansa hygieniaa ja rajoittaneen tämän liikkumista.

Haastehakemuksen mukaan pojalla on ollut käsivarsissa, kaulan ja leuan alla sekä päänahassa likaa, jota on aluksi luultu ihottumaksi. Lisäksi pojan ruokintaletkun ulkoaukko on tulehtunut niin, että poika on joutunut syömään antibiootteja.

Syytteen mukaan äiti on rajoittanut pojan ulkoilua ja liikkumista kuljettamalla tätä pyörätuolilla useamman vuoden ajan. Tästä on syytteen mukaan aiheutunut vahinkoa pojan fyysiselle ja psyykkiselle kehitykselle.

Äiti kiistää syytteen

Syyttäjä vaatii naiselle ehdollista vankeusrangaistusta pahoinpitelystä. Tapauksen asianomistaja, eli naisen lapsi vaatii äidiltään oikeudessa noin 20 000 euron suuruisia korvauksia tilapäisestä haitasta, kosmeettisesta haitasta sekä kärsimyksestä. 

Nainen on kieltänyt kaiken ja kiistänyt syyllistyneensä rikokseen. Puolustuksen mukaan naisella ei ole ollut tarkoitusta aiheuttaa pojalle kipua tai vahingoittaa tämän terveyttä, vaan on toivonut ainoastaan lapsensa paranemista.

Oikeudelle toimittamassaan vastineessa nainen painottaa myös sitä, että päätökset erilaisista diagnooseista ja hoitotoimenpiteistä ovat päättäneet lääkärit ja muu terveydenhoitohenkilökunta, eikä hän.

Tapauksesta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Lue myös:

    Uusimmat