Poikaystävän äkkikuolema aiheutti Jennielle, 22, kriisin, joka oli ajaa hänet äärimmäiseen ratkaisuun: "Tuli tilanne, että se tunne oli liian suuri – halusin vain pois"

Helsingissä kerrostaloasunnon oven avaa pirteä nuori nainen, joka elää omien sanojensa mukaan elämänsä parasta aikaa. 

22-vuotiaalla Jennie Karilla menee tällä hetkellä elämässä hyvin. Hänellä on vakituinen työpaikka, harrastuksia, kavereita ja poikaystävä, jonka kanssa hänen on tarkoitus lähteä viikonloppulomalle Berliiniin.

– On mukava lähteä käymään Saksassa, en ole ennen käynyt siellä, Tänään pitäisi käydä kuitenkin käydä vielä töissä, Jennie pohtii.

Kolme vuotta sitten Jennien elämään kuului kuitenkin kaikkea muuta kuin hyvää.

"Yhtäkkiä ei olekaan enää sitä ihmistä, joka rakastaa ja halaa."

Poikaystävä kuoli tapaturmassa

Nainen koki 19-vuotiaana rankan menetyksen, kun silloinen poikaystävä Sampo menehtyi yllättäen tapaturmaisesti.

Sampo oli Jennielle tärkeä lenkki, jonka kanssa koettiin yhdessä elämän ilot ja surut.

– Kun oli kasvanut yhdessä neljä vuotta ja oli rakentanut yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia, siinä vaiheessa tuntui, että koko elämä on kadonnut. Yhtäkkiä ei olekaan enää sitä ihmistä, joka rakastaa ja halaa. 

Ahdistus lisääntyi, alkoholia ja lääkkeitä kului

Jennie kertoo saaneensa paljon tukea menetyksen jälkeen niin omilta vanhemmiltaan kuin Sampon äidiltäkin. 

Tuesta huolimatta Jennien sisällä kyti äärimmäinen ahdistus. Päivät muuttuivat viikoiksi ja viikot kuukausiksi, mutta kipu ei hellittänyt.

Ahdistus muuttui koko ajan yhä kovemmaksi ja Jennie tunsi olevansa asian kanssa täysin yksin.

– Kun kaikki oli menetetty, kadonnut ja olin yksin, pikkuhiljaa alkoi tulla sellainen olo, että mitä edes teen täällä. Miksi jatkaisin elämää, jos mikään ei tuota minulle enää iloa.

"Tuli päivä ja sellainen tilanne, että se tunne oli liian suuri ja mä halusin vain pois."

Ahdistuksen ollessa pahin, vietti Jennie aikaa alkoholia juoden ja lääkkeitä syöden. Jennien läheiset yrittivät nostaa naisen takaisin jaloilleen, mutta tuloksetta. 

Jennie oli tilassa, jossa muiden sanomisilla ei ollut mitään merkitystä.

– Siinä vaiheessa mitkään sanat ei auttanut mun olotilaan. En ollut enää positiivinen itseni.

"Mä halusin vain pois"

Jennie koki, että hänen tilanteessaan ainoa ratkaisu oli tehdä itsemurha. Koitti päivä, jolloin tunne oman hengen riistämisestä muuttui vahvaksi.

– Tuli päivä ja sellainen tilanne, että se tunne oli liian suuri. Mä halusin vain pois.

"Ehkä mä en haluakaan kuolla, ehkä mun ei oo tarkoituskaan kuolla."

Jennie yritti lopulta tappaa itsensä, jossa hän lopulta onnekseen epäonnistui.

– Kun olin päässyt siitä tunteesta yli, tuli sellainen fiilis, että okei, mä epäonnistuin, että mitä mä nyt teen? Alkoi pelottaa, että ehkä en haluakaan kuolla, ehkä mun ei ole tarkoituskaan kuolla.

Jennie soitti hätänumeroon ja ambulanssi kiidätti naisen ensihoidon kautta Aurooran sairaalaan. Samalla Jennie saatiin kriisihoidon piiriin.

Vertaistuki auttoi parantumisessa

Jennie sai myöhemmin keskusteluapua Suomen mielenterveysseuralta ja hänelle tarjottiin myös vertaistukiryhmiä puolisonsa menettäneille. 

Jennie kertoo, että vertaistukiryhmät olivatkin yksi iso avain parantumiseen. 

– Oli helpottavaa kuulla, että en ole yksin. Demonit, mitä vastaan kamppailtiin, kaikilla oli ne samat siinä porukassa.

Jenniellä todettiin lopulta sekamuotoinen masennus- ja ahdistustila, josta hän on parantunut. 

Hän haluaa oman tarinansa jakamalla viestittää, että masennuksesta ja itsemurha-ajatuksista voi selvitä. 

– On tosi ärsyttävä kuulla sanat "ajan kanssa" ja "kyllä asiat kääntyy vielä hyväksi", mutta niitä hoetaan ihan syystä. Ne ovat kaikki totta, Jennie kertoo.

Katso Jennien koskettava ja viisas haastattelu yläpuolelta löytyvältä videolta!