Pohjoismaiden neuvoston kulttuuripalkintoja Suomeen

Pohjoismaiden neuvoston vuotuiset kirjallisuus-, elokuva-, musiikki- sekä luonto- ja ympäristöpalkinnot jaettiin tänä iltana gaalassa Oslon oopperatalossa.

Jokaisen palkinnon arvo on 350 000 Tanskan kruunua eli noin 47 000 euroa.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinto

Seita Vuorela ja Jani Ikonen saavat Pohjoismaiden neuvoston uuden lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon Karikko-romaanistaan.

Kirjan veljessaagaa kiiteltiin lukijaa koskettavasta ja ravistelevasta kerronnasta. Romaani kuvaa surua ja nuoren ihmisen etsiskelyä lapsuuden ja aikuisuuden välimaastossa. Kirjan mustavalkoinen kuvitus sai kiitosta runollisen grafiikan ja valokuvatekniikan yhdistelemisestä. Pohjoismaiden neuvosto jakoi nyt ensimmäistä kertaa lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon.

Musiikkipalkinto

Pohjoismaiden neuvosto valitsi musiikkipalkinnon saajaksi viulisti Pekka Kuusiston. Palkintoraati kuvailee häntä maailmanluokan viulistiksi ja vahvaksi lavaesiintyjäksi. Kuusisto sai raadilta arvostusta säveltäjänä, sovittajana ja taiteellisena johtajana. Hänen luomansa inspiroivat yhdistelmät etenkin kansanmusiikissa keräsivät myös kiitosta.

Kirjallisuuspalkinto

Tanskalais-norjalainen kirjailija Kim Leine saa Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon romaanistaan "Profeterne i Evighedsfjorden". "Profeterne i Evighedsfjorden" on Kim Leinen neljäs romaani, ja se kertoo tanskalaispappi Morten Falckista, joka matkustaa Grönlantiin 1700-luvun lopussa.

Elokuvapalkinto

Raati valitsi parhaimmaksi elokuvaksi tanskalaisen Jahti-elokuvan. Thomas Vinterbergin ohjaaman ja Mads Mikkelsenin tähdittämän elokuvan teemana on lapsen hyväksikäyttö ja syyttömän henkilön ajojahti. Elokuva keräsi kehuja suoraviivaisesta draaman kerronnasta.

Ympäristöpalkinto

Neuvoston arvostetun luonto- ja ympäristöpalkinnon saa tanskalainen Selina Juul toiminnastaan ruokahävikkiä vastustavassa Stop Spild Af Mad -kuluttajaliikkeessä. Juulin sisukkuuden kehutaan nostaneen ruokahävikin maailmanlaajuiseksi puheenaiheeksi. Juul perusti ruoantuotannossa syntyvää jätettä vastustavan kansanliikkeen vuonna 2008. Palkinto myönnettiin taholle, joka on panostanut luonnonvarojen käytön tehokkuuteen ja ihmisen ympäristöjalanjäljen pienentämiseen.

Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Pohjoismaiden neuvoston palkintojen saajat julkistettiin ja palkinnot jaettiin samanaikaisesti suuressa palkintogaalassa. Oslon Oopperatalossa järjestetty gaala televisioitiin suorana kaikkien Pohjoismaiden yleisradiokanavilla.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat