Mainos

Pohjois-Koreassa epäselvä räjähdys

Tiedot torstaina sattuneesta valtavasta räjähdyksestä ovat yhä ristiriitaisia. Etelä-Korea kiistää, että kyseessä olisi ollut ydinkoe. Korkeita säteilylukemia ei myöskään ole havaittu.

Eteläkorealaisen uutistoimiston Yonhapin tieto suuresta räjähdyksestä Pohjois-Koreassa on otettu vastaan ristiriitaisesti.

Yonhap kertoi naapurimaassa havaitusta sienipilvestä eilen illalla. Uutistoimiston mukaan Pohjois-Koreassa, lähellä Kiinan rajaa sattui torstaina räjähdys, joka nostatti valtavan sienen muotoisen pilven. Pilvi, jonka halkaisija oli jopa neljä kilometriä näkyi myös satelliittikuvissa.

Torstai 9. syyskuuta oli Pohjois-Korean perustamisen vuosipäivä.

Etelä-Korean presidentin kanslia kiistää tiedon, jonka mukaan räjähdys olisi aiheutunut ydinkokeesta. Myös Yhdysvaltain ulkoministeriö on todennut, ettei mikään viittaa ydinkokeeseen.

Parhaillaan Pohjois-Koreassa vieraileva Britannian ulkoministeriön edustaja kertoi pyytäneensä maan hallitukselta pikaista selvitystä räjähdyksen syistä.

- Otan asian varmasti puheeksi ulkoministerin kanssa, Bill Rammell sanoi.

Venäjän sääviranomaiset kertovat, ettei erityisen korkeita säteilylukemia ole havaittu räjähdysalueen lähistöllä.

Räjähdyksen aiheuttamista tuhoista ei ole vielä tarkempia tietoja, mutta uutistoimisto Yonhapin mukaan se on saattanut olla voimakkaampi kuin huhtikuinen junaräjähdys, jossa kuoli ainakin 170 ihmistä.

(MTV3-AFP-Reuters-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.