Podcast: SM-liigapomo Heikki Hiltuselle poikkeuksellista ryöpytystä – ex-seurajohtaja lataa: "Olen itsekin ollut sellaisissa kokouksissa"
Ässien entinen toimitusjohtaja Mikael Lehtinen ryöpyttää SM-liigaa ja sen puheenjohtajaa Heikki Hiltusta "hyvin heikosta" kyvystä tehdä päätöksiä Satakunnan Kansan podcastissa.
Satakunnan Kansan kiekkoaiheisessa Kurvi Ulvoo -podcastissa vieraillut Ässien entinen toimitusjohtaja Mikael Lehtinen ei säästellyt sanojaan puhuessaan SM-liigan nykyisestä tilanteesta ja sarjan puheenjohtajasta Heikki Hiltusesta.
Vuodesta 2018 lähtien toimitusjohtajana Ässissä työskennelleeltä ja viime keväänä lähtöpassit saaneelta Lehtiseltä kysyttiin yleistä näkemystä yhdellä joukkueella laajentuneesta sarjasta. Lehtinen sanoi pitävänsä nykyistä joukkuemäärää, 16, SM-liigalle ongelmallisena.
– Mikä oikea joukkuemäärä sitten olisi, 12, 14, mutta tämä minkä 16 joukkuetta tuo, on huolestuttavinta perusbisneksen kannalta, koska tasoerot saattavat polarisoitua aika lailla, Lehtinen aloitti.
Lehtisen mukaan sisäiset tasoerot rapauttavat sarjaa.
– Peli ei enää anna maksavalle katsojalle. Se itse tuote kokee alennuksen, ja se ei ole kilpailukyvyn, tai miksi sitä kutsuisi, kannalta hyvä asia. Missään nimessä nuo pelaajat eivät tule riittämään 16 joukkueen sarjaan. Se pohjasakka, HPK, Sport, SaiPa, Jukurit… Me tulemme näkemään aika isoja pelillisiä eroja, kun mennään toiseen päähän, missä on nämä raharikkaat seurat, Lehtinen arvioi.
"On vähän vetelät housussa ollut"
Lehtiseltä tiedusteltiin, miten nykyiseen tilanteeseen on hänen näkemyksensä mukaan ajauduttu.
– Liigan kyvystä tehdä päätöksiä. Se on hyvin heikko, Lehtinen latasi.
Syyt päätöksentekokyvyn heikkouteen ovat Lehtisen mukaan moninaiset, mutta hän nosti esiin erityisesti SM-liigan nykyisen puheenjohtajan Heikki Hiltusen tavan johtaa sarjaa.
– Ei siihen varmaan yksittäistä syytä ole, mutta mennään jälleen kerran ihmisiin ja siihen, miten se Liigan päätöksentekokoneisto on rakennettu. 15 ja nykyisin 16 seuraa on osakkaina, sitten on hallitus, ja aika pitkään sama puheenjohtaja on ollut. Olen itsekin ollut sellaisissa kokouksissa, joissa puheenjohtaja vie hyvin merkilliseen suuntaan sitä kokousta. Vaikka siitä on esityslistat jaettu, niin puhutaan eri asioista, Lehtinen kuvaili.
– Sen kaltainen sekavuus luo pohjan sille, että me ollaan tällaisessa tilanteessa, että on menty liian pitkälle ja päästetty asiat lipeämään omista käsistä ja jouduttu pakon edessä tekemään ratkaisuja, esimerkiksi ottamaan Espoo mukaan. Espoo on sinällään hyvä ja mielenkiintoa tuo varmasti tällä kaudella. Mutta jos mennään viiden vuoden aikajänteellä ja mietitään, miksi tähän on ajauduttu, niin kyllä siellä on vähän vetelät housussa ollut, ja muutaman kerran on jouduttu pakolla tekemään asioita.
Mestis-mestaruuden toissa kaudella voittanut Kiekko-Espoo nousi SM-liigaan pitkällisen kulissiväännön jälkeen. Seura oli tiettävästi valmis haastamaan SM-liigan päätöksenteon juridisesti kilpailuviranomaisella, mikäli sarja ei pyörtäisi tekemäänsä päätöstä väliaikaisesta sulkemisestaan. Lopulta espoolaisseura hyväksyttiin mukaan viime keväänä menestyksekkään lisenssihaun ja liigaosakkeen osto -neuvotteluiden jälkeen.
MTV Urheilu ei ole toistaiseksi tavoittanut Heikki Hiltusta kommentoimaan Lehtisen väitteitä SM-liigan päätöksentekokyvyttömyydestä ja omista kokouskäytännöistään.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
23:10
Israelin presidentti: Iran on Israelille jatkuva uhka – MTV seuraa
-
22:56
Tässä on illan oikea lottorivi
-
22:54
MTV Tel Avivissa: Israel valmistautumassa kostoiskuun Irania vastaan – "Siitä tulee tehokas"
-
22:51
Arttu Hyryn NHL-kohtalo selvisi
-
21:42
Uutta tietoa pelottavasti tuupertuneesta AC Oulun pelaajasta – tutkimuksista huojentava viesti
-
21:39
Poliisilla etsintä käynnissä kadonneen naisen löytämiseksi Salossa
-
21:39
SM-liigaluotsi ärähti tuomaritoiminnasta – "Uudet säännöt on heitetty romukoppaan"
-
21:36
Keuhkosyövän etenemistä hidastavalle lääkekokeilulle suitsutusta: ”Syöpätutkimuksen kulta-aika”
-
21:20
Mönkijä kaatui kuljettajan päälle kohtalokkain seurauksin Kotkassa
-
21:09
Raimo Helminen ruoski itseään
-
21:00
Masked Singer Suomi -paljastus löi etsivät ällikällä
-
20:41
Upea paluuottelu pisti HIFK-vahdin koville – "Olin niin hapoilla, etten tiedä mitä tapahtui"
-
20:33
Pelottava tilanne Veikkausliigassa: AC Oulun pelaaja tuupertui maahan – ambulanssi kentälle
-
20:25
SM-liigakapteenilta tuskainen purkaus joukkueensa tilanteesta – "Ollaan aika syvällä"
-
20:07
Museot ihmeissään: Yleisöä pitäisi houkutella ja samalla tukea höylätään
-
20:06
Prahan NHL-pelissä kylmäävä taklaustilanne – Erik Haula alusti upean merkkipaaluosuman
-
20:03
Raastaako kumppanin sänki ihosi ruvelle? Älä tee tätä virhettä
-
20:00
Vuosi sitten rakastuneet maajussi-Sami ja Elina edistävät suhdettaan: "Meidän talven suunnitelma"
-
19:34
SM-liigassa ruma murskatappio – ruotsalaisvalmentajan joukkue kyntää karulla tavalla
-
19:33
Missä kaikki ovat? Tutkijat simuloivat mahdollisten muukalaissivilisaatioiden kehitystä ja päätyivät synkkään tulokseen
-
Lataa lisää