Podcast: Piritta Hagman muistelee vuosien takaista alusvaatekohua – kertoo saaneensa nuhteet missiorganisaatiolta: "Läksytti tunnin puhelimessa"

Erikoishaastattelussa Piritta Hagman 13:36
Piritta Hagman kertoo erikoishaastattelussa näkemyksensä naisten terveydenhuollon tilasta.

Piritta Hagman muistelee missikohua, jossa hän joutui puolustelemaan omaa ja toisen osallistujan päätöstä olla esiintymättä alusvaatekierroksella.

Fysioterapeutti Piritta Hagman tuli aikoinaan julkisuuteen missikisojen myötä ison kohun saattelemana. Hagman kertoo Iriz Silander & VIP-vieraat -podcastissa vuoden 2003 tapahtumasta, mikä nousi isosti otsikoihin. Tuolloin Hagman eli entinen Hannula edusti Suomea Miss Scandinavia -kilpailuissa olleessaan 23-vuotias.

Hagman kertoo podcastissa kohun taustoista.  

– Olin ilmoittanut jo etukäteen järjestäjille, että en tee alusvaatteita. Tiesin myös silloin, että toinen tyttö kisoissa ei myöskään tee. Sitten siitä tehtiinkin iso hässäkkä.

Hagman kertoo olleensa närkästynyt myös alaikäisten tyttöjen puolesta.

– Nousin barrikadeille ihan senkin takia, että meillä oli kaksi alle 18-vuotiasta tyttöä Miss Scandinavia -kisassa ja heille ei ollut ilmoitettu ollenkaan, että tulevat tekemään alusvaatteita.

– Olin 23-vuotias, vanha kilpailija. Koin vastuuta siitä, että tämä ei voi mennä näin. Ei alaikäisiä voi laittaa tekemään alusvaatekierrosta, jos heidän kanssaan ei ole sovittu asiasta. En nähnyt mitään muuta vaihtoehtoa kuin ilmoittaa, että ei tämä sovi.

Hagman kertoo saaneensa kovaa palautetta missiorganisaatiolta tilanteen myötä.

– Kovin paikka oli se, että oman missiorganisaation päähahmo soitti minulle ja läksytti minua tunnin puhelimessa. Mietin sen puhelun aikana, että tässä tämä raja menee. Askeltakaan en ota taaksepäin, Hagman kertoo.

Iriz Silander ja VIP-vieraat -podcast on Bauer Median Podplayn tuottama. Hagmanin kertomus missikisoista on kuunneltavissa kohdasta 5:01 alkaen. Iriz Silander on myös MTV Uutisten viihdetoimittaja.

Lue myös:

    Uusimmat