Sonja Aiellolta sydäntä särkevä julkaisu isäpuolen hautajaisista: "Me luvataan pitää hyvää huolta äidistämme"

Sonja Aiello kertoi helmikuussa perheensä kohdanneen menetyksen.

Somevaikuttaja  Sonja Aiello kertoi helmikuussa Instagramissa, että hänen perheessään oli tapahtunut äkillinen menetys. Hän kertoi tapahtuneesta tarkemmin 17. maaliskuuta TikTokiin jakamallaan videolla.

– Me menetimme meille todella tärkeän ihmisen helmikuun alussa. Tero oli minulle puoli-isä, äidilleni puoliso ja elämän rakkaus. He olivat 16 vuotta yhdessä, ja minä olen ollut ihan pikkutyttö, kun Tero on tullut meidän perheeseemme, Aiello kertoi videollaan.

Nyt Aiello on jakanut Instagram-tililleen kuvasarjan isäpuolensa hautajaisista. Julkaisun ensimmäisessä kuvassa hän on kyykistyneenä kukilla peitetyn arkun viereen.

– Olin 8-vuotias, kun tulit meille ensimmäisen kerran. Vierastin sinua kovasti ja mietin, että kuka ihmeen tyyppi hän on ja miksi hän on meillä. Nopeasti kuitenkin pikku Sonja tajusi, että hän ei ollenkaan äidin pelkkä ystävä vaikka niin mulle kerrottiin. Tajusin, ettei hän ole meillä vain käymässä, vaan hän on nyt osa äidin ja meidän elämää. 

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Voit selata kuvia painamalla nuolikuvakkeesta.

Aiello kirjoittaa, että oli murrosikäisenä kova pistämään hanttiin ja toimimaan sääntöjen vastaisesti. Samalla hän koki hankalaksi hyväksyä isäpuolen asettamia rajoja. Sittemmin hän on ymmärtänyt, että rajat vedettiin rakkaudesta ja välittämisestä.

– Kasvettuani aloin tajuamaan sinun hyväntahtoisuuden ja kuinka paljon loit turvaa sekä rakkautta meidän kotiin. Ennen sinua olen nimittäin kokenut paljon turvattomuuden tunnetta, mutta sinä muutit sen. Et ikinä huutanut tai et ikinä halunnut kenellekään pahaa, et ikinä, hän kirjoittaa.

– En olisi voinut toivoa parempaa isämallia tai puolisoa äidilleni. Kiitos näistä 16 vuodesta mitä saatin sinun kanssa kokea. Ikävä on loputon. Sinä ja sinun antamasi opit tulee kulkemaan aina sydämessäni, hän jatkaa.

Julkaisu päättyy koskettaviin sanoihin.

– Lepää rauhassa, Tero. Me luvataan pitää hyvää huolta äidistämme.

Lue myös:

    Uusimmat