Muusikko Arttu Wiskari kertoo Lepakkovuoro-jääkiekkopodcastissaan tavanneensa Linnan juhlissa Leijonien entisen päävalmentajan Jukka Jalosen. Ex-Leijonakuningas otti kaksikon kohdatessa tiukasti kantaa Suomen 4 Nations -joukkueen kenties kyseenalaistetuimpaan valintaan. Wiskari paljastaa saaneensa omista puheistaan Jaloselta "nuhtelut ja läksytyksen".
Wiskari kertoo podcastissaan astelleensa viime perjantaina Linnan juhliin ensimmäistä kertaa vieraana. Kun hän kohtasi kättelyjonossa tuttunsa Jalosen puolisoineen, puhe kääntyi kiekkointoilijana tunnetun Wiskarin mukaan välittömästi kaukaloasioihin.
– Jukka avasi keskustelun, että "noh, ootko Arttu katsonut Suomen 4 Nations -valintoja?", Wiskari kertoo.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Leijonien tuore päävalmentaja Antti Pennanen julkisti joulukuun alussa Suomen joukkueen NHL:n organisoimaan superturnaukseen.
Joukkueessa ei nähty järisyttäviä yllätyksiä, mutta Torontoa edustavan puolustajan Jani Hakanpään valinta herätti keskustelua mediassa ja kiekkoihmisissä. Hakanpää on kärsinyt jo jonkin aikaa pahoista loukkaantumisista. Hän on pelannut tällä kaudella vain kaksi NHL-peliä.

