Pitkät hiukset nopeasti? Pikatietä onneen ei ole

Moni tuskailee hiustensa kanssa ja toivoisi niille lisää pituutta. Kampaajien vinkit ovat yksinkertaiset.

Jos haluaa pitkät hiukset nopeasti, ei tähän löydy ihmeainetta. Kampaaja Maarit Heiskasen mukaan hiuksia nopeasti kasvattavia aineita ei ole. Muu ei auta kuin puhdas ravinto sisältä päin.

– D-vitamiini ja sinkki ovat tärkeitä, mutta ei purkista vaan suoraan ravinnosta. Hyvä yleiskunto on kaiken perusta ja se näkyy myös hiuksissa.

Heiskanen kehottaa myös pitämään päänahan puhtaana, jolloin hiukset voivat paremmin ja kasvavat terveemmin.

Kampaaja Satu Lehtosella ei myöskään ole yhtä yksittäistä jippoa nopeammalle hiustenkasvulle.

– Hiukset ovat yksilöllisiä, myös siinä kuinka paljon ne kasvavat kuukaudessa. Joillain hiukset eivät vain kasva vaikka kuinka yrittäisi, Lehtonen muistuttaa.

Lehtonenkin luottaa terveelliseen ja monipuoliseen ruokavalioon, d-vitamiiniin, biotiiniin ja hivenaineisiin.

– Hiukset ovat kuollutta solukkoa, joten niihin voi vaikuttaa vain hiustupen kautta, eli ennen kuin hius tulee päänahasta ulos.

Lehtosen mukaan yleinen luulo, että leikkaaminen saa hiuksia kasvamaan nopeammin, ei pidä paikkaansa.

– Muutaman millin leikkaaminen ei tee kuitenkaan pahaa, hiukset näyttävät siistimmiltä.

Lue myös:

Cyrila Cibulka cyrila.cibulka(at)mtv.fi @CyrilaCibulka

Lue myös:

    Uusimmat