Pitkäaikaistyötön Pasi vaihtaa alaa – kemiantyöläisestä hoiva-alalle

Pasista olisi voinut tulla vaikka liikunnanopettaja tai liikuntasihteeri, niin paljon hän on aina nauttinut urheilemisesta. Kai sitä voisi haaveammatiksikin kuvailla. Keskikoulun jälkeen Pasi kuitenkin kouluttautui kemian prosessinhoitajaksi.

– Olin niissä töissä 17 vuotta. Sen jälkeen siirryin osakkaaksi ravintolaan, joka lopetettiin seitsemän vuoden päästä. Sieltä menin trukkimiehen hommiin logistiikka-alan yritykseen. Seitsemän vuoden jälkeen sekin lopetti toiminnan kotikaupungissani, Pasi kertoo.

Pasi jäi työttömäksi joulukuussa vuonna 2010.

– Aloin heti hakea muita töitä toiselta paikkakunnalta asti. Halusin takaisin kemianprosessin töihin.

Haastattelukutsuja ei tullut.

– Tulin kylmästi siihen lopputulokseen, että se johtuu iän alkamisesta vitosella. Työkokemusta sekä monipuolista prosessialan kokemusta ja koulutusta minulla kyllä riittää.

Heikki Saukkomaa/Lehtikuva

"En viitsi lähteä puistoon haravoimaan"

Pasi oli ehtinyt olla työvoimatoimiston asiakkaana puoli vuotta, kun hänelle ehdotettiin hakemista samalla paikkakunnalla toimivan työvoiman palvelukeskuksen asiakkaaksi.

– Mielestäni palvelukeskus on ollut parempi vaihtoehto kuin työvoimatoimistolla roikkuminen. Täällä on parempia yhteyksiä, aktiivisempaa toimintaa sekä enemmän resursseja ja tietoa, Pasi sanoo.

– Työttömien ystävieni tilanteista päätellen työvoimatoimistossa riittää, kun käy näyttämässä naamansa kerran kolmessa kuukaudessa. Toisaalta ihmisiä pallotellaan ja annetaan ymmärtää, että jos ei mene jollekin kurssille, tulee sanktioita. Täällä kanssani on tehty henkilökohtainen suunnitelma.

Palvelukeskuksen kautta on mahdollista päästä niin sanottuun kuntouttavaan työhön.

– Neljä tuntia päivässä yhdeksän euron palkkaa vastaan. Minulle on kuitenkin sanottu, että en ole vielä siinä tilanteessa, että tarvitsisin sellaista. Suoraan sanottuna en edes viitsi lähteä tuonne puistoon haravoimaan, Pasi selittää.

Pitkiä päiviä

Pasi on tarkoituksella yrittänyt pitää arjessaan yllä rutiineja.

– Jos yhtäkkiä sattuisi töitä saamaan, niin olisi tavallaan valmiudessa, hän selittää.

– Normaalina päivänä herään noin puoli seitsemältä aamulla, keitän kahvit, teen aamupalaa ja katselen televisiota. Säästä riippuen saatan lähteä kävelylle. Sitten käyn kaupassa ja morjestamassa tuttuja paikallisessa. Siellä istun tunnin–kaksi, en kuitenkaan joka päivä.

Sitten onkin jo iltapäivä ja ohjelmassa ei paljon mitään.

– Päivät ovat ilman muuta pitkiä, Pasi myöntää.

– Kesä on asia erikseen. Koska tykkään ulkoilla paljon, päivät menevät paljon paremmin. Aikaa kuluu myös tenniksen pelaamiseen ja muuhun liikuntaan. Syksy, talvi ja kevät ovat huonompia aikoja.

Tarjousruoat pienentävät Pasin kauppalaskua.

Satamalta ja paperitehtaalta työttömiä ikätovereita

Rahaa Pasilla on käytettävissään työmarkkinatuen verran.

– Pitää katsoa tarkkaan, että saa sen riittämään aina seuraavaan kuukauteen. Toisaalta ihminen kyllä pystyy aika paljon vaikuttamaan omaan kauppalaskuunsa, sillä jotain on aina tarjouksessa. Makkarakeittoa voi hyvin syödä pari päivää.

Pasi ei ole huomannut pitkäaikaistyöttömyyden vaikuttaneen muiden ihmisten suhtautumiseen häneen.

– Näiltä samoilta kulmakunnilta on mennyt paperitehdas ja satama. Minun ikäluokkaani eli viidenkympin haarukassa olevia ihmisiä jäi niiden myötä hirveästi työttömiksi. Eriarvoisuutta en ole kohdannut, mutta toki se riippuu siitä, missä piireissä pyörii – itse tulen tavallisten tehdas- ja satamatyöläisten porukoista.

– Omanarvontuntoon työttömyys on totta kai vaikuttanut. En kuitenkaan jatkuvasti tunne itseäni huonoksi ihmiseksi, sillä tiedän, etten ole ainut tässä tilanteessa. Olen myös yrittänyt eteenpäin ja hakenut töitä. Jos olisin vain jäänyt makaamaan paikoilleni, olisi voinut nousta ajatus, ettei minusta ole enää mihinkään. Sellaisiakin kavereita minulla on, jotka eivät viitsi lähettää työhakemuksia vaan odottavat, että kymmenen vuoden päästä pamahtaa eläke, Pasi kertoo.

Täysi alanvaihto

Pasi ei vielä odota eläkettä. Hän ei myöskään odota entisten aikojen palaavan: eilen Pasi aloitti uudelleenkouluttautumisen toisessa kaupungissa.

– Tavoitteenani on työllistyä koulutuksen jälkeen sosiaali- ja hoiva-alan hommiin. Tietyssä mielessä "annoin periksi", tämähän on ihan täysi alanvaihto. Mutta hoiva-alalla on puutetta työvoimasta ja tarjottavaa jopa minun ikäisilleni. Minulla on varmaan 90 prosenttia paremmat mahdollisuudet työllistyä sinne kuin jos jäisin odottamaan prosessipuolen töitä.

Koulutus kestää vähän yli vuoden. Jatkaa saa pidemmällekin, jos haluaa. Pasi tietää jo tarkkaan, mihin lopulta haluaa töihin.

– A-klinikkatoiminnan pariin. Kotiseudullani on asuntola, jossa tämäntyyppistä apua tarvitsevat nuoret asuvat jonkin aikaa. Siellä saisin auttaa ja olla nuorten kanssa.

– Odotukseni tulevaisuudelle ovat erittäin isot. En ehkä ikinä tule saamaan vakituista työpaikkaa, mutta kun harjoittelujaksoilla pääsen näyttämään kykyni, jään mieleen ja saan jalan oven väliin. Jos oikein hyvä tuuri käy, muutamien tuurauskertojen jälkeen sijaisuuksia alkaa saada jo enemmänkin. Minulla on todellakin motiivit lähteä. Kotona istumalla, mitään tekemättä ja yrittämättä en tulisi koskaan saamaan töitä, Pasi sanoo.

*Haastateltavan nimi muutettu.

Kuvat: Colourbox.com, Lehtikuva

Sotainvalidien veljesliitto työllistää pitkäaikaistyöttömiä hoiva-alalle.