Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suositteli viime kuun alussa hallitusta ottamaan käyttöön kireitä liikkumisen rajoituksia ja piti voimassa olleen lainsäädännön mahdollistamia koronatoimia riittämättöminä. Asia käy ilmi MTV Uutisten haltuunsa saamasta lausunnosta.
MTV Uutiset sai haltuunsa THL:n hallitukselle 5. maaliskuuta esittämän liikkumisrajoituksia koskevan julkaisemattoman lausunnon.
Lausunnossa THL suosittelee liikkumisen rajoituksia "vahvasti" ja arvioi, etteivät voimassa olevan lainsäädännön mahdollistamat koronatoimet riitä pysäyttämään epidemian kasvua.
Lausunnossa ei kuitenkaan todeta aivan yksiselitteisesti, että liikkumisrajoitukset olisivat välttämätön tai ainoa mahdollinen malli.
Hallitus suunnitteli vielä maaliskuun lopussa kireitä liikkumisen rajoituksia, jotka kaatuivat eduskunnan perustuslakivaliokunnassa 31. maaliskuuta. Pääministeri Sanna Marin (sd.) perusteli rajoituksia julkisesti sanoen THL:n pitäneen liikkumisrajoituksia välttämättöminä.
Tänään THL:n johtaja Mika Salminen vahvisti kuitenkin STT:lle sanoneensa perustuslakivaliokunnassa, että myös täsmätymmät toimet voisivat riittää tautitilanteen hillitsemiseen.
THL suositteli rajoituksia vahvasti
THL:n pääjohtaja Markku Tervahaudan ja johtaja Salmisen nimissä olevassa lausunnossa korostetaan, että eniten vaikuttavat rajoitustoimet, jotka puuttuvat niihin kontakteihin, joissa tartuntoja syntyy.
Epidemian kiihtyessä ja virusmuunnosten levitessä "kontaktien kokonaisvaltainen vähentäminen" on kuitenkin lausunnon mukaan välttämätöntä.
– Nykyisin voimassa olevat ja eduskunnan käsittelyssä olevat säädökset eivät edelleenkään mahdollista esimerkiksi yksityistilaisuuksissa tai erilaisissa vähittäiskaupan liiketiloissa tapahtuvien tartuntojen ehkäisyä, lausunnossa sanotaan.
– THL suosittelee edellä kuvattujen seikkojen johdosta vahvasti, että valtioneuvosto harkitsee pikaisesti uuden säädösvalmistelun aloittamista. Säädöksillä tulee ottaa käyttöön (...) sellaiset liikkumisen rajoitukset, jotka rajoittavat ihmisten liikkumista oman kotinsa ulkopuolelle sisätiloissa vain välttämättömiä tarpeita varten tapahtuvaan, sekä ulkotiloissa väljissä oloissa tapahtuvaan ja vain oman lähipiirin kanssa toteutettavaan ulkoiluun ja kuntoliikuntaan.

