Pitäisikö kidutus hyväksyä kuulustelukeinona?

Ensi tuntumalta vastaus on ilmiselvä. Ketään ei tietenkään saa kiduttaa. Ei etenkään valtion toimesta. Monet kansainväliset sopimukset ja Suomen perustuslaki kieltävät valtiota kiduttamasta. Valtio ei saa alentua rikollisten tasolle.

Mutta. Ei asia kuitenkaan ole niin helppo.

Otetaan esimerkiksi viime viikolla paljastuneen terrorismiharjoituksen tilanne, mutta siten että kyse on tositapauksesta. Erikoisjoukot vapauttivat laivalla siepatun insinöörin ja ottivat terroristit kiinni. Insinöörin tytär oli kuitenkin yhä hengenvaarassa toisten terroristien kynsissä.

Harjoituksessa käytetyt kuulustelukeinot olivat väärin.... mutta voisiko sittenkin ajatella, että kiinnisaatujen terroristien kiduttaminen on oikein, jos on erittäin todennäköistä, että tiedoilla pelastetaan ihmishenki eikä muita keinoja ole? Entä jos ihmishenkiä on vaarassa kymmenen, sata tai tuhat? Skenaarioita voi keksiä lukuisia alkaen kaupungin keskustaan kätketystä ydinpommista.

Samassa perustuslaissa, jossa kielletään kidutus, turvataan jokaiselle oikeus elämään. Pahimmassa mahdollisessa tilanteessa perustuslain turvaama uhrin oikeus elämään ja kidutuskielto ovat ristiriidassa. Jommankumman on väistyttävä.

Vaakakupissa ei olekaan enää valtion oikeus kiduttaa, vaan panttivangin tai tuhansien sivullisten oikeus elämään. Ei ole aivan mahdoton ajatus, että kidutuskielto olisi sivuutettava, kun vastakkain on rikoksen uhrin elämä ja rikoksesta epäillylle tuotettu kipu.

Jotta tällainen menettely hyväksyttäisiin, niin siitä pitäisi kaiketi säätää laki. Tässä törmätään ongelmaan, joista pienin ei ole se, että kidutuksen hyväksyminen valtion viralliseksi keinoksi on vastenmielinen ajatus.

Laissa pitäisi kaiketi rajata kidutus terroristiseen tekoon ja välittömään ihmishenkien vakavaan vaaraan. Vain erittäin todennäköisin syin rikoksesta epäiltyä voisi kiduttaa.

Jollain tavalla pitäisi kidutus perustella. Vuonna 1918 punavankien pikatuomioita perusteltiin "oikeudellisesti" - ei oikeudessa tai virallisesti, mutta julkisessa keskustelussa - mm. siten, että ryhtymällä kapinaan oikeusjärjestystä vastaan henkilö siirsi itsensä vapaaehtoisesti oikeusjärjestelmän ulkopuolelle eikä voinut vedota sen suojaan. Tämä vaatisi amerikkalaistyyppisen ”vihollistaistelija” –luokituksen terroristeille Suomessakin.

Ei varmaankaan olisi hyväksyttävää kiduttaa terroristin läheisiä tai sellaisia joiden syyllisyydestä on pieninkin epäily. Käytännön tilanteessa tämä olisi veteen piirretty viiva. Kidutuskuulustelussa ei ole kyse rangaistuksesta, vaan siitä että nyhdettävällä tiedolla yritetään estää pahempi seuraus. Keinon tehokkuus olisi kiinni siitä, että osataan kiduttaa oikeita ihmisiä.

Miten väärät kidutukset korvattaisiin? Rahalla ja ilmaisella sairaanhoidolla?

Jonkun pitäisi päättää kidutuksesta. Voi olla, että tilanteessa ei ole aikaa viedä ratkaisua Helsingin käräjäoikeuden päivystävä pakkokeinotuomarille. Jos taas päätös tehdään pikaratkaisuna poliisi- tai sotilasorganisaatiossa, virhekidutuksia tulee varmasti.

Kuka kiduttaisi? Hyvä kysymys on se, voidaanko virkamies pakottaa virkansa puolesta esimiehen käskyllä kiduttamaan kuulusteltavaa. Jos ei voi pakottaa, niin tehtävään hakeutuisivat sellaiset tekijämiehet, joille ei hevin kidutusoikeutta soisi. Suomenlahden harjoituksen riistäytyminen käsistä kertoo siitä, että kidutukseen halukkaita kyllä löytyy.

Olisiko joitain kidutuskeinoja, jotka luokiteltaisiin aivan yliepäinhimillisiksi? Kun kyse on pakottavasta tarpeesta saada tietoa, niin rajaa ei voisi olla.

Yllä oleva on siis pohdintaa siitä, minkälaisia asioita pitäisi lainsäädännössä ratkaista, jos kidutus virallistettaisiin osaksi viranomaisten keinovalikoimaa.

Selvää on, että kiduttamisesta ei voi säätää lakia. Sen kirjoittaminen olisi aivan liian vaikeaa.

Mutta voiko kidutuksen silti hyväksyä ääritilanteessa?

Vaikenemalla terroristi pakottaa poliisin valitsemaan kahdesta pahasta: viranomainen joko voi antaa uhrin/uhrien kuolla tai syyllistyä kidutukseen.

Kidutus on kiellettyä ja rangaistavaa, mutta saattaisi olla virkamieheltä ääritilanteessa moraalisesti oikea vaihtoehto. Viattoman uhrin kuoleman hyväksyminen on kuitenkin enemmän väärin kuin rikollisen kiduttaminen.

Lain ja moraalin ristiriita on aina paha etenkin kovassa kiireessä ja paineessa.

Sormien läpi terroristinkaan kiduttamista ei voisi katsoa, mutta ehkä virkamies voisi vedota oikeussalissa hätävarjeluun - varsinkin jos univormussa on tehtävästä saatu vapaudenristi tai vastaava.

Mutta kukaan ei tietenkään ennen kidutusta tiedä mitä tietoa juuri tällä henkilöllä on. Eikä mikään tietenkään takaa, että se kiduttamalla saatu tieto on oikeaa. Pirulainen saattaa vielä valehdella.

Korostetaan nyt - epäselvyyksien välttämiseksi - että en hyväksy kidutusta, mutta tässä on yritetty pohtia sitä miten siihen voidaan akuutissa tilanteessa kuitenkin päätyä.

Lue myös:

    Uusimmat