Pitääkö autolla peruuttaa peileistä vai päätä kääntämällä? – "Erityisen riskialtista silloin, kun..."

Peruuttaminen asutusalueella 2:52
Katso videolta, millaisia asioita asuinalueella peruuttaessa tulee muistaa.

Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen vastaa lukijoidemme liikenneturvallisuusaiheisiin kysymyksiin joka viikko. Lähetä oma kysymyksesi osoitteeseen lifestyle@mtv.fi.

Kysymys: Pitääkö autolla peruuttaa päätä kääntämällä vai peileistä katsomalla? Jos on peruutuskamera, niin tarvitseeko silti kääntää päätä?

Vastaus: Päätä pitää aina kääntää, jos ei olennaisiin suuntiin muuten näe riittävästi – toisaalta moneen suuntaan peilien ja kameroiden kanssa näkee huomattavasti paremmin kuin päätä kääntämällä. Yksiselitteistä vastausta kysymykseen ei siis ole.

Peruuttamista kannattaa pyrkiä välttämään aina, kun se vain on mahdollista. Esimerkiksi pysäköintialueella suosittelen etsimään sellaisen paikan, jossa on kaksi tyhjää ruutua peräkkäin. Näin pääsee ajamaan etuperin ensimmäisen ruudun läpi seuraavaan. Siitä liikkeellelähtö sitten onnistuu aikanaan etuperin.

Erityisen riskialtista peruuttaminen on silloin, kun on risteävää liikennettä – siis peruutettaessa esimerkiksi pois omakotitalon pihasta tai pysäköintiruudusta. Jos siis on pakko peruuttaa, kannattaa niin tehdä jo paikalle saavuttaessa. Näin liikkeellelähtö onnistuu aikanaan etuperin, jolloin myös risteävän liikenteen havainnoiminen on huomattavasti helpompaa. 

Varsinkin tähän vuodenaikaan auto on aamuisin kylmä ja vaikka kuinka pyyhkisi kasteet ja huurteet pois tai skrapaisi ikkunat, tahtoo osa laseista huurtua, kun autoon mennään sisälle – ainakin, jos liikkeelle ollaan lähdössä ilman sisätilojen esilämmitystä. Tyypillisimmin pahiten huurteeseen menevät takasivulasit, joihin ei ole kunnollista huurteenpoistoa. Juuri niiden läpi pihasta tai pysäköintiruudusta pois peruutettaessa pitäisi pystyä havainnoimaan.

Auton ympärystä on syytä tarkastaa

Jos auto on ollut pysäköitynä ennen peruuttamista, on kuljettajan syytä kiertää sen ympäri ja varmistaa, ettei auton takana tai rinnalla ole mitään tai ketään. Esimerkiksi auton takana leikkivä lapsi ei välttämättä näy peileistä eikä päätä kääntämällä – oikein suunnatun peruutuskameran avulla sen sijaan kyllä.

Peruutuskamerallakin varustetulla autolla lähdettäessä auton sivustat on syytä varmistaa ulkoa käsin. Peruutettaessa ja käännettäessä auton nokka liikkuu sivusuunnassa, jolloin auton vieressä leikkivä lapsi on vaarassa. Sisälle autoon lähellä maan pintaa leikkivä lapsi ei näy.

Mikäli aikoo peruuttaa jo saapuessaan, on aiottuun peruutuspaikkaan syytä havainnoida jo etuperin paikalle tultaessa. Näin pystyy varmistamaan, että reitti on ainakin alustavasti selvä. 

Risteävä liikenne edellyttää pään kääntämistä

Peruutettaessa paikassa, jossa risteäviltä suunnilta ei voi lähestyä autoja, peileistä näkee hyvin taaksepäin – varsinkin, jos kuljettaja osaa liikuttaa katsettaan kaikkien kolmen peilin tai sivupeilien ja peruutuskameran näytön välillä luontevasti ja riittävän taajaan. Näin saadaan havainnoitua taaksepäin laajalle alueelle. Samalla kuljettaja näkee koko ajan tarkasti, missä auton kylkilinjat kulkevat.

Jotta peileistä näkee kunnolla, on niiden oltava puhtaat jäästä, vedestä ja huurteesta. Peilinlämmittimet ovat näppärä apu näiden poistamiseksi. Peruutuskameran linssi puolestaan puhdistuu pesimellä tai rätillä pyyhkäisemällä.

Peilien ja mahdollisen peruutuskameran kautta peruuttamista kannattaa harjoitella turvallisella alueella. On tärkeää myös huomata, että eri automerkkien ja -mallien peilit vääristävät etäisyyksiä jonkin verran. Huolellisuutta siis tarvitaan.

Jos on mahdollista, että sivuilta lähestyy risteävää liikennettä, ei kuljettaja kykene havaitsemaan sitä sivupeileistä riittävän ajoissa. Mikäli autossa on peruutuskamera, siitä saattaa löytyä asetus, joka laajentaa kameran kuvaa ja mahdollistaa näin havainnoinnin pidemmälle sivuille. Pääsääntöisesti kameran laajakuvanäytön kantamakaan ei kuitenkaan ulotu niin pitkälle kuin turvallinen pihasta tai ruudusta pois peruuttaminen edellyttäisi. Näissä tilanteissa on äärettömän tärkeää, että kuljettaja kääntää päätään ja havainnoi huolellisesti. 

Tekniikka parantaa turvallisuutta

Uudemmissa autoissa ovat yleistyneet vakio- tai lisävarusteena risteävän liikenteen varoitusjärjestelmät, jotka ovat kehitetty auttamaan nimenomaan peruutettaessa. Järjestelmä kertoo kuljettajalle äänimerkillä, jos risteäviltä ajosuunnilta on lähestymässä muuta liikennettä. Mikäli kuljettaja ei reagoi varoitukseen, kykenee osa nykyautoista tekemään automaattisen hätäjarrutuksen.

Kuten monet muutkin turvavarusteet – myös nämä – yleistyvät koko ajan ja tulevat vähitellen tarjolle yhä edullisimpien autojen varustelistoille. Niihin ei pidä luottaa, mutta ne ovat kuitenkin hyviä olemassa siltä varalta, että kuljettajalta jää jotain huomaamatta.

Peruutustutkia ja -kameroita löytyy jo ihan perus perheautojen varusteina kiitettävän paljon. Näistä kamera on huomattavasti pelkkää tutkaa parempi toteutus, koska kuljettaja kykenee sen näytöltä omin silmin havaitsemaan mahdolliset esteet.

Perinteisen peruutustutkan kohdallahan havainnon tekee kuljettajan sijaan kaikuluotaintyyppisesti toimiva tutkatunnistin. Peruutuskamera korvaa peruutustilanteissa lähinnä auton taustapeilin – sivupeilejä se ei korvaa eli ehdottomasti kuljettajan on syytä seurailla aktiivisesti myös niitä.

Osaan autoja on saatavilla myös 360 asteen näkymää auton ympäriltä näyttäviä kamerajärjestelmiä. Näitä on pääsääntöisesti tarjolla kattavimpien varusteversioiden yhteydessä. Tällaisten järjestelmien soisi yleistyvän kaikkiin ajoneuvoihin – erityisesti raskaaseen kalustoon, joissa katvealueita on paljon. 

Peruuta hitaasti – havainnoi huolellisesti

Peruuttamalla riittävän hitaasti saat itsellesi aikaa havainnoida, arvioida, ajatella ja toimia. 

Peruutettaessa ja käännettäessä samanaikaisesti on tärkeää muistaa havainnoida myös auton etukulmien liikeratoja – ne nimittäin liikkuvat sivusuunnassa yllättävän paljon.


Lue myös:

    Uusimmat