Pirkko Mannola: Olen aika rauhaton tyyppi

Laulaja ja näyttelijä Pirkko Mannola on aina syönyt paljon lisäravinteita. Kuntosalilla huhkiminen ei joogaamista harrastavaa Mannolaa sen sijaan inspiroi.

Laulaja ja näyttelijä PirkkoMannola, 74, on mukana Kävele Sydämen puolesta -kampanjassa. Kampanjalla tuetaan sydämen terveyttä ja naisten sydänterveyden tutkimista, ja se kannustaa suomalaisia kävelemään ja liikkumaan muilla tavoin.

Mannolalle on kampanjan tiimoilta tehty täydellinen terveystutkimus, jossa tutkittiin muun muassa sydän, rasvaprosentti ja luuntiheys.

– On ollut antoisaa saada tietää, mikä oma terveydentila on, Mannola kertoo.

"Koneiden kanssa tekeminen ei inspiroi"

Testeissä paljastunut korkea verenpaine tuli yllätyksenä, sillä aiemmin Mannola kertoo verenpaineensa olleen aina alhainen. Myös keho on vuosien varrella muuttunut. Vuonna 2009 Mannola kisasi Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa, ja pääsi fyysisesti hyvään kuntoon. Hän sijoittui parinsa kanssa toiseksi.

– Se teki kaikin tavoin hyvää, ammattilaisen treenausta kolme kuukautta monta tuntia päivässä. Tanssihan on loistava treenimuoto. Sain näkyvästi poistettua kiloja, ja vyötärö tuli takaisin. Ajattelin, että nyt kroppa ei enää muutu. Kuinka ollakaan, nyt minulla onkin paksu keskivartalo, Mannola kuvailee.

– Rupesin vuosi sitten tarkkailemaan, että mistäs tällainen nyt tuli? Täytyyhän tämä pois saada. Muutoksia voi tapahtua hirveän nopeasti.

Mannola kertoo liikkuneensa aina vaihtelevasti. Joskus liikunta innostaa enemmän, joskus vähemmän. Himoliikkujaksi hän ei itseään kuvailisi.

– Olen aina joogannut ja venytellyt, mutta voimaliikuntaa olen harrastanut vähemmän. Nyt tämä kävely on tullut mukaan, ja ehkä vielä kuntosalitreeni, joka auttaisi dynamiikassa ja vatsalihasten vahvistamisessa, Mannola toteaa.

– Haluaisin personal trainerin, joka katsoisi, mitkä lihakset tarvitsevat sitä kuntoutusta ja mitä liikkeitä pitää nimenomaan tehdä. En ole koskaan tykännyt kuntosalista, tykkään ryhmäliikunnasta. On ihanaa tehdä ryhmässä, jossa on muita, jotka hikoilevat vieressä. Koneiden kanssa tekeminen ei ole koskaan inspiroinut kamalasti.

"Huomaat yhtäkkiä olevasi hampurilainen suussa"

Mannola haluaisi tehdä elämässään kuntoremontin. Hän kertoo vasta viime aikoina ymmärtäneensä ravinnon ja säännöllisten ruoka-aikojen sekä aamupalan merkityksen terveyden hoitamisessa.

– Aina puhutaan siitä, että pitää syödä säännöllisesti. Se ei kaikissa ammateissa onnistu, esimerkiksi minun ammatissani se ei ole koskaan onnistunut. Jos olet keikalla, niin pysähdyt johonkin mäkkiin ja huomaat yhtäkkiä olevasi hampurilainen suussa. Olen myös aamu-uninen. Muut ovat ehtineet syödä aamiaisen, mutta lounas onkin minun aamiaiseni, hän toteaa.

Mannola on karsinut ruokavaliostaan maitotuotteita. Hän ei juo kahvia tai punaviiniä. Myös viljat ärsyttävät vatsaa. Mannola yrittää syödä kotimaisia juureksia ja vihanneksia sekä kalaa. Lihan ja kanan hän ostaa mieluiten luomuna.

– Tulee vähän kalliiksi, kun pitää panostaa. Esimeriksi paistan itselleni öljyssä kalaa, laitan sen pedille basilikan ja pinaatin sekä muun vihreän kanssa, sekä vähän siemeniä. Se tuntuu oikein mukavalta, Mannola kertoo.

Hän on harjoitellut säännöllistä ateriarytmiä vapaapäivinä kotona. Tulevaisuus näyttää, onnistuuko säännöllinen syöminen tien päällä tai keikkojen aikaan

– Kun on ollut vapaalla kotona, tämä rytmi on sujunut hienosti muutaman päivän. Se vaatii opettelua ja tahtoa. Kun huomaa, että itse voi hyvin ja vatsa voi hyvin, niin silloin haluaakin kyllä toimia sitä.

Puhdas alku elämälle

Mannolan nuoruudessa ei ravinnon merkityksestä paljoa puhuttu. Hän kokee kuitenkin kasvaneensa puhtaan ravinnon voimalla.

– Olen kasvanut maalaismiljöössä, Valkeakoskella, joka oli silloin kauppala. Isä oli Valkeakosken yhteiskoulun liikunnanopettaja ja siinä sivussa hoiti myös ammattikoulun opettajan virkaa. Siellä oli Yhtyneiden Paperitehtaiden koko maatalous, lehmät, lampaat, possut ja hevoset. Kaivosta haettiin vesi, ja itse viljeltiin, äidillä oli oma kasvimaa. Puutarhasta haettiin kurkut lämpöisestä kasvihuoneesta. Tuntuu, että se alku, jonka sain, oli terveellinen. Sain puhtaan ravinnon lapsena, Mannola kuvailee.

Mannola kertoo syöneensä aina paljon lisäravinteita. Nuorena luontaistuotteita tarttui mukaan keikkamatkoilta.

– Kun olin kiertueella Ruotsissa ja tulin kotiin, niin laukku oli täynnä kaikkia mahdollisia pillereitä ja purkkeja, hän kuvailee.

D-vitamiini sekä vatsan ja aivojen toimintaa tukevat tuotteet ovat nytkin säännöllisessä käytössä.

– Kalanmaksaöljyä olen syönyt usein. Aamulla otan myös oliiviöljyä luiskallisen, se tuntuu jotenkin hyvältä.

"Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa!"

Entäs henkinen puoli? Mannola kertoo olevansa kärsimätön ja hermoileva tyyppi. Iän myötä taipumus hätäilyyn on vain vahvistunut. Rauhoittumista hän hakee joogasta, joka ei Mannolan sanojen mukaan ole pelkästään liikuntamuoto vaan olotila.

– Olen aika rauhaton tyyppi. Minun on vaikeaa psyykkisesti rauhoittua ja löytää se olotila, etten stressaisi tai miettisi menneitä tai tulevia, vaan voisin pysyä hetkessä ja ottaa asian kerrallaan. Minulla on ollut tapana koota kaikki asiat päälleni, Mannola sanoo.

Huhtikuussa Mannola työskentelee lukijana Oikotie oopperaan -teoksessa. Tulossa on myös konsertteja esimerkiksi Sami Pitkämön ja Riku Niemen kanssa.

– Se on ollut myös minun voimani, että teen töitä pienellä stressillä. Jos olin teatterissa töissä ja oli esitys illalla, en pystynyt syömään. Aloin stressata jo aamulla. Olen pelännyt sitä, että kuinka kauan ihmisen sydän jaksaa sitä, että aina stressaa ja on vähän ylävireinen, Mannola pohtii.

– Työtähän minä teen samaan tahtiin kuin nuorempana. Minun pitää ihan sanoa itselleni, että ota nyt yksi konsertti tai keikka kerrallaan, älä mieti sitä semmoisena klimppinä. Täytyy ottaa asia kerrallaan. Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa. Kävelkää, naurakaa, liikkukaa, tanssikaa. Sydämenne puolesta!


Lue myös:


AVA/Maria Aarnio

Kuvat: Lehtikuva, Maria Aarnio

Lue myös:

    Uusimmat