Radiojuontaja Rea Tallgren on yksi esimerkki siitä, ettei uudessa Olet mitä syöt -kaudessa keskitytä pelkkään laihduttamiseen.
Lääkäri Pippa Laukka kertoo, että Olet mitä syöt -ohjelmaan osallistumisessa ei ole kyse pelkästä laihdutuksesta. Ohjelmaan on haettu myös osallistujia, joilla on muita haasteita terveellisten elämäntapojen ja oman minäkuvan kanssa.
Yksi heistä on radiojuontaja Rea Tallgren, joka on kamppaillut nuoruudessaan syömishäiriön kanssa. Tallgren paljasti jo keväällä juuri ennen kuvausten alkua, että hänen matkansa tulee siksi olemaan hyvin poikkeuksellinen.
– En ole katsonut sarjaa, enkä osaa sanoa, onko näin tehty koskaan aiemmin, mutta meillä meni niin, että anoreksiataustani takia Pippa teki päätöksen, ettei minua punnita, eikä multa oteta vyötärönympärysmittaa, Tallgren paljasti MTV Uutisten haastattelussa keväällä, kun hän oli kuvannut sarjaa noin viikon verran.
Tallgren kertoo, että hetki oli koskettava paitsi hänelle itselleen myös Pippa Laukalle.
– Se tuli minulle täytenä yllätyksenä, että hän ajatteli näin. Pippa sanoi, että tavoite koko jutussa on se, että opin syömään niin, että voin hyvin ja toivottavasti kun viimeisen kerran tavataan, näkemys ruoasta ja itsestäni on erilainen. Se oli aivan ihanasti sanottu. Minua alkoi itkettää ja sitten Pippakin itki, Tallgren muistelee hetkeä, jonka hän koki valtavan helpottavaksi.


