Pirkko Mannolan ura viihdetaiteilijana alkoi misseydestä. Nuori, ujo neito ei itse hakeutunut julkisuuden valokeilaan, vaan häntä on johdatettu urallaan. – Onneksi olen intuitiivisesti tehnyt oikeita valintoja. On ollut oikeat ihmiset ja kohtalo, ja enkelit ovat suojelleet, Mannola toteaa.
Pirkko Mannola, 74, on tehnyt pitkän uran suomalaisen kulttuurin piirissä. Jumpperi- ja uimapukumallinakin toiminut "pula-ajan missi" on levyttänyt aina Saksaa myöten.
– Olen ollut viihteen sekatyöläinen, ja tehnyt vähän kaikkea, mihin on annettu mahdollisuus. Varmaan olisi jossain vaiheessa pitänyt keskittyä johonkin, eikä säheltää. Minua on kauheasti johdatettu, Mannola miettii.
– Nuoruudessani ajat olivat erilaiset, ei tarvinnut pyrkiä mihinkään. Se kuulostaa tietysti nykymaailmassa julmalta, sillä joka paikkaan pitää pyrkiä. Ennen kutsu tuli, ja joka paikkaan johdatettiin. Oli aina joku ihminen, joka näytti tien, näki minussa jotakin, mitä en itse nähnyt.
Mannola kertoo olleensa naiivi ja johdateltavissa. Tie on kuitenkin kulkenut hyvään ja oikeaan suuntaan.
– Onneksi olen intuitiivisesti tehnyt oikeita valintoja. On ollut oikeat ihmiset ja kohtalo, ja enkelit ovat suojelleet. Siinä olisi voinut mennä väärille urillekin.
Mannola kertoo nauttineensa kaikesta tekemästään ja ihanista mahdollisuuksista, joita elämä on eteen tuonut.
– Misseys ei ollut niin kamalan hauskaa, koska olin alimittainen pula-ajan missi. Mutten halua vähätellä sitä, sillä se johdatti minut näihin muihin tilaisuuksiin, kuten levylaulajaksi. Sehän oli ihan vitsi, että missi menee studioon laulamaan! Ei kukaan varmaan ajatellut, että siitä ammatti tulee, mutta olen vain sitkeästi pysytellyt siinä.
"Taso on niin hirveän huono, että sä voit pärjätä"
Nykyisin paikka tähtitaivaalla voi irrota esimerkiksi tosi-tv:n kautta. Mannola ei usko, että olisi pyrkinyt kykykilpailuun tai vaikkapa Idolsiin.
– Olin hirveän ujo silloin. En oikein uskonut kykyihini, vaan minua potkittiin ja vedettiin tilanteisiin. En usko, että olisin lähtenyt oma-aloitteisesti esimerkiksi filmeihin. En tiedä, mikä minusta olisi tullut.
Missikisoihinkaan hän ei lähtenyt omasta aloitteestaan, vaan veljen ilmoittamana. Suunnitelma oli selvä: lähdetään pois, jos ei pärjätä
– Kenraalissa veljeni, joka oli minut sinne ilmoittanut, oli katsomassa, miltä kisa näyttää. Hän sitten sanoi minulle, että kuule Pirkko, taso on niin hirveän huono, että sä voit hyvin pärjätä. Ei lähdetä pois, jäädään!
Jääminen kannatti: Mannolasta tuli Miss Suomi vuodelta 1958. Mannolan mukaan missikisat olivat 1950-luvulla vielä melko viattomia, eikä missiksi pääseminen vaatinut salirääkkiä, tehotreeniä tai ulkonäön rajua kohentelua.
– Elettiin sodanjälkeisiä vuosia. Missikisoihin tultiin kotoa, pystymetsästä, vanhoilla vaatteilla. Ei mitään kuntosalijumppia tai fitness-ohjelmia ennen sitä, ei rasvan sulatusta ja imuja tai leikkauksia. Sinne mentiin sellaisina kuin oltiin. Ei oikein osattu meikatakaan, Mannola muistelee.
– Me olemme aika luomutuotteita, me 1950-luvun missit. Meillähän oli aika tiukat kokouimapuvut, ei missään nimessä bikinejä. Ei silloin voitu ajatellakaan, että oltaisiin keskivartalo paljaana.
Missikisoja seuranneessa Miss Eurooppa -kisassa Mannola sijoittui viidenneksi. Palkinnoksi hän pääsi muiden tyttöjen kanssa mannekiinikiertueelle.
– Pari kuukautta kiersimme kasinoita Rivieralla ja esittelimme hyvin pieniä, pikku-pikku-bikineitä. Se oli siellä kaukana, kaukana Suomesta, he olivat ehkä jo hyväksyneet bikinit!
"Niillä oli vaikeuksia keksiä, mitä minä laulan"
Misseyden kautta levylaulajaksi päätyneen Mannolan tie kulki seuraavaksi elokuvien maailmaan. Suomifilmeissä elettiin rillumarei-kautta, ja Mannola kertoo sopineensa hauskoihin elokuviin kuin nenä päähän. Elokuvatähtenä hän pääsi edustamaan Berliinin filmijuhlille; Mannola esitti Paul Ankan kappaleen Diana, ja kiinnitti samalla kykyjenetsijän huomion. Pian edessä oli levyntekoa Saksassa.
– Lauloin Saksassa paljon duettoja Wyn Hoopin kanssa. Silloin Saksassa duettoparit olivat hirveästi muotia. Heti, kun tulin ja lauloin ensimmäisen levyni, studioon tuotiin tämä komea kaveri ja sanottiin, että nyt ruvetaan tekemään duettolevyjä. Se perustui aika paljon siihen, että me olimme valokuvauksellisia nuoria, viattomia ja kaunista katseltavaa. Hyvin Wyn lauloikin, Mannola toteaa.
Hoop ja Mannola edustivat vuoden 1962 Euroviisuissa kappaleella Mama will Dich sehn. He sijoittuivat neljänneksi.
Mannolan ollessa pinnalla levy-yhtiöillä oli useita nuoria naislaulajia, jolle säveltäjien ja sanoittajien tuotokset jaettiin yhtiön toimesta. Laulajalla itsellään ei ollut vaikutusvaltaa: sitä laulettiin, mitä annettiin.
– Annikki Tähdelle valittiin venäläistyyppiset laulut. Brita Koivunen lauloi vähän jazzahtavat kappaleet, Suklaasydämen ja muut. Brita svengasi niin, että hän oli yhtä svengiä koko ihminen, ja hurjan musikaalinen. Sitten oli Vieno Kekkonen, jolle annettiin kaikki kauniit kappaleet. Hän oli kouluttanut ääntään ja olisi voinut laulaa operettia, Mannola kuvailee.
– Luulen, että niillä oli vaikeuksia keksiä, mitä minä laulan. Se oli, kun jälkeenpäin ajattelen, aika koomista materiaalia. Lauloin myös aika monta Paul Ankan kappaletta, Mannola muistelee.
Vaikka omiin kappaleisiinsa ei saanutkaan vaikuttaa, erään iskelmän Mannola olisi halunnut itselleen.
– Muistan, kun Laila Kinnunen levytti Pikku pikku bikinissä. Ajattelin, että tuohan olisi ollut minun kappaleeni, kun oli tämä missikroppakin silloin! Muistan, että olin hirveän kateellinen Lailalle. Sain kyllä laulaa tämän kappaleen Tähtisumua-filmissä, ja se on järkyttävää. Katsoin sen vähän aikaa sitten. Olen bikineissäni kansan edessä ja laulan.
Mannola ei koe olleensa levylaulaja, vaan esiintyi mieluummin yleisölle. Studion seinien sisällä hän kaipasi kontaktia ja vuoropuhelua yleisön kanssa.
– Välillä oltiin sellaisessa kopissa, missä kuulin luurit korvilla vain taustat. Kun menin levyttämään Saksaan, siellä oli tekniikka pidemmällä ja usein duettopartnerini Wyn Hoop oli jo käynyt laulamassa oman osuutensa. En edes tavannut häntä. Levylle laulaminen oli minusta hirveän tehdasmaista ja tylsää.
Iskelmä on taas voimissaan: koostelma Marjatta Leppäsen, Vieno Kekkosen ja Pirkko Mannolan vanhoja levytyksiä ilmestyi keväällä 2013.
Unelmarooleja
Mannolan teatteriura alkoi vuonna 1963 Lilla Teaternissa musikaalissa, joka kertoi purkutaloista Helsingissä.
– Siitä tuli aikamoinen menestys, vierailimme sen kanssa Tukholmassakin, Mannola sanoo.
– Se on ollut hirveän hyvä, että äitini oli kaksikielinen. On ollut helppo hypätä kielialueelta toiselle: jos suomenkielisellä puolella ei ole töitä, ruotsinkieliseltä on voinut löytyä.
Mannola vietti teatterissa monta vuotta. 2000- ja 2010-luvuilla hän on työskennellyt Turussa Svenska Teaternissa sekä Turun Kaupunginteatterissa.
– Tämä on ollut ihmeellistä. Aika ihanaa, että on ollut tällaiset mahdollisuudet. Olen saanut sellaisia rooleja teatterista, että tämän jälkeen en toivokaan oikeastaan mitään. On ollut unelmarooleja molemmilla kielialueilla.
Upotettavan Youtube-videon id
Lue myös:
AVA/Maria Aarnio
Kuvat: Lehtikuva