Pippa Laukka järkyttyy Kalle Palanderin alkoholin kulutuksesta – näin mies itse kommentoi tissutteluaan

Kalle Palanderin Olet mitä syöt -jaksossa Pippa Laukka järkyttyy entisen huippu-urheilijan alkoholin kulutuksesta.

Torstaina 29.10. nähtävässä Olet mitä syöt -jaksossa lääkäri Pippa Laukka häkeltyy, kun hän kaivaa entisen alppihiihtotähden Kalle Palanderin jääkaapista oluttölkin toisensa jälkeen.

Palander tunnusti alkukesästä ennen kuvausten alkamista MTV Uutisten haastattelussa, että juuri olut on hänen suurin paheensa. Hän sanoi myös tietävänsä, että oluen juominen vaikuttaa merkittävästi myös siihen, minkälaisia lukemia puntari näyttää.

– Olin viime syksynä kaksi kuukautta tipattomalla ja painoa lähti silloin kahdeksan kiloa, Palander sanoo ja toteaa samaan hengenvetoon kaiken olevan kiinni omasta tahdosta.

– Kun oluen juonnin lopetan – tai edes vähennän sitä – lähtee paino saman tien laskuun.

Myös suurimpia elämäntaparemonttiin liittyviä tavoitteitaan pohtiessaan hän nostaa esiin alkoholinkäyttönsä.

– En minä absolutistiksi ala, se on ihan selvä homma. Mutta haluaisin jonkunlaisen kontrollin siihen. 

Esimerkkinä Palander mainitsee sen, että pihvin kanssa maistuu lasillinen punaviiniä.

– Haluaisin, että voisin ottaa silloin tällöin lasin tai kaksi punkkua illalla, eikä se ole sitten sitä saatanan lipittelyä, että kun avaa viinipullon, pitää juoda koko pullo tyhjäksi, ettei se vaan mene huonoksi. se on mulle ihan selvästi tärkein tavoite, hän linjasi. 

Painoa Palander tahtoisi tiputtaa noin kymmenen kiloa siten, että se olisi lähellä niitä lukemia, joissa se pyöri urheilu-uran loppuvaiheessa.

– Aktiivina viimeiset vuodet painoin 85–86 kiloa. Se riittää, eli 11–12 kiloa pitäisi pudottaa. Se on kuitenkin aika kova luku noin lyhyessä ajassa ja vaatii jo sen vesilinjankin. Ei se muuten lähde, hän tietää.

Olet mitä syöt torstaisin kello 20 MTV3-kanavalla!

Lue myös:

    Uusimmat