Mainos

Pippa Laukan mukaan elämänmuutos kannattaa aloittaa pienestä

0:47

Pippa Laukka neuvoo tekemään aluksi pieni muutoksia.

Videolla Pippa Laukka kertoo, millaista perspektiiviä syömishäiriötausta on antanut ihmisten auttamiseen.

Lääkäri Pippa Laukka auttaa Olet mitä syöt -ohjelmassa ylipainon kanssa kamppailevia parantamaan elintapojaan. Hän tietää, että elintapamuutoksesta haaveilevalle aloittaminen on kaikkein vaikeinta.

– Ehkä aloittaminen on helpompaa, jos ei ajattele, että aloittaa suuren elämänmuutoksen, vaan aloittaa jostain pienestä. Päättää aloittaa jostain.

Laukan mukaan muutos kannattaa aloittaa pienistä asioista myös siksi, että riski epäonnistua on suurempi, jos yrittää tehdä liian suuren muutoksen kerralla. Hän kannustaa miettimään, mikä on itselle helpoin ja tärkein asia korjata.

– Jollekin se voi olla, että alkaa syödä aamiaisen joka aamu. Toiselle helppo muutos voi olla liikkua tunti päivässä.

Elintapojen korjaaminen kannattaakin Laukan mukaan aloittaa kiinnittämällä huomiota ruokailurytmiin. Aamiaisen lisäksi päivässä on hyvä syödä kaksi lämmintä ateriaa ja tarvittaessa terveellisiä välipaloja, esimerkiksi pähkinöitä.

Laukka korostaa, että itselleen olisi hyvä sallia rauhallinen ruokailuhetki. Ei ole yhdentekevää, miten ruokansa nauttii, sillä hotkiminen tutkitusti lihottaa.

– Hotkiminen vaikuttaa kylläisyyden tunteen kehittymiseen, joten hotkija syö enemmän eikä elimistö pysty hyödyntämään ateriaa yhtä hyvin.

Laukka kannustaa, että positiivinen elämänmuutos ruokkii itse itseään. Kun elintavat saa kuntoon, jaksaa paremmin ja saa lisää energiaa.

– Harva kaipaa huonoja elintapoja, kun niistä luopuu. Yleensä on sellainen olo, ettei halua enää palata vanhaan.

Olet mitä syöt alkaa AVAlla keskiviikkona 17.10. klo 21.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.