Pikkuleijonat polttaa karstoja MM-leireillä – päävalmentajalla tekeillä melkoinen palapeli

Suomen alle 18-vuotiaiden poikien jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Mika Marttilalla on tekeillä melkoinen palapeli, kun joukkue valmistautuu kiirastorstaina Ruotsissa alkaviin MM-kilpailuihin.

–  Osalla pelaajista oli jo jonkin aikaa edellisistä sarjaotteluista, joten oli hyvä päästä taas hommiin, Marttila kertoi puhelimitse STT:lle.

Viime viikolla hän oli Vierumäellä kolmen maalivahdin ja 13 kenttäpelaajan kanssa. Mukana olivat muun muassa Jukurien Mikko Kokkonen ja KalPan Leevi Aaltonen, jotka kuuluivat jo viime vuoden alle 18-vuotiaiden MM-kultajoukkueeseen.

Täksi viikoksi pelaajien määrä leirillä tuplaantui.

– Ikäluokan ydinjoukko on ollut kasassa pitkään. Tapa ja tyyli toimia ovat tuttuja. Leirillä laitetaan pienet asiat kuntoon, alle 16-vuotiaista lähtien 2001-ikäluokkaa valmentanut Marttila valotti.

Liigassa kiinni olevista HIFK:n Anton Lundell olisi haluttu lisä hyökkäykseen. Lundell, Lukon Ville Heinola ja TPS:n Kaapo Kakko kuuluivat vuodenvaihteessa MM-kultaa voittaneeseen alle 20-vuotiaiden maajoukkueeseen.

Heinola liittyi MM-leiriryhmään, mutta Kakko jatkaa kevättä A-maajoukkueen mukana. Tilanne oli Marttilan tiedossa.

Joku voi tehdä Ahot

Kokoonpano voi täydentyä kesken MM-kilpailuiden. Siitä Marttilalla on kokemusta. Neljä vuotta sitten Sebastian Aho ratkaisi Kärpille Suomen mestaruuden ja lennätettiin seuraavaksi illaksi alle 18-vuotiaiden MM-loppuotteluun.

Ahon lisäksi kevään 2015 hopeajoukkuetta tähditti muun muassa Patrik Laine.

–  Pelaamisen moodi on nykyisellä ryhmällä samanlainen. Porukalla on kyky pelata nopeata jääkiekkoa, joten yhtäläisyyksiä on. Suomella on nykyään hyviä yksilöitä ja massan puolesta myös leveyttä, Marttila tuumi.

Leirin päätteeksi Suomi kohtaa perjantaina Yhdysvallat ja lauantaina Slovakian. Sitten kokoonpanoa tiivistetään.

–  Harjoituspeleissä ollaan viiden kentällisen voimin, mutta pyrimme pelaamaan kokoonpanolla, joka on mahdollisimman lähellä kisakokoonpanoa. Ruotsiin lähdetään muutaman ylimääräisen pelaajan kera, Marttila kertoi.

Lue myös:

    Uusimmat