Julkisuus on paristakin syystä taattu, kun Suomen alle 20-vuotiaiden miesten jääkiekkomaajoukkue aloittaa tapaninpäivänä Tshekissä MM-turnauksen Ruotsia vastaan.
LUE MYÖS: Nuorten Leijonien MM-turnaus käynnistyy heti hurjalla testillä – tässä Suomen otteluohjelma
Suomi kohtaa Ruotsin Trinecissä A-lohkon avausottelussaan viime vuodenvaihteen maailmanmestaruuden puolustajana. Toiseksi mielenkiintoa Nuoriin Leijoniin lisää entisestään se, että Suomen päävalmentajana toimii Raimo Helminen, kiekkolegenda, jos kuka.
"Raipe" Helminen, 55, on aina antanut tekojensa puhua sanahelinän sijasta. Näkemyksen puutteesta häntä ei voi kuitenkaan syyttää, kun tulee puhe Suomen MM-joukkueesta.
– Leveyttä ja luistelua, sitä joukkueelta vaaditaan, hän kiteyttää.
Leveys tarkoittaa sitä, että Suomen valmennusjohto – Helmisen lisäksi Erik Hämäläinen ja Tuomo Ruutu – jakaa pelivastuuta tasaisesti, toki kussakin ottelussa huippuvireisimmät pelaajat huomioon ottaen.
Suomi sai esimakua pelin vaatimuksista maanantaina, kun se kohtasi Ostravassa viimeisessä kisoihin valmistavassa maaottelussaan Kanadan. MM-kisojen ennakkosuosikki Kanada voitti 4–2.
– Kanada oli hyvä. Se puolusti tarkasti ja hyökkäsi meitä terävämmin. Ruotsia vastaan tulee varmaan aika samantyylinen peli. Ruotsilla on niin hyviä pelaajia, että meidän pitää olla tarkkana yksi vastaan yksi -tilanteissa ympäri kaukaloa, Helminen arvioi.
Maalintekoharjoittelua
Suomi ei loistanut marraskuussa Helsingin kotiturnauksessa, jossa tuli kolme kertaa 1–2-tappio, Venäjälle, Tshekille ja Ruotsille.
– Maalinteko oli vaikeaa. Sitä pitää parantaa, Helminen vaatii.
Maalintekoharjoittelusta kävi viime lauantaina pelattu Saksa-ottelu, kun Nuoret Leijonat voitti 6–1.
Suomen joukkueen MM-kivijalka on puolustus. Kärppien maalivahti Justus Annunen on ollut kotimaisessa Liigassa sensaatiomaisen hyvä. NHL-kokemusta Winnipeg Jetsistä hankkinut, sittemmin Liigaan Lukkoon palannut Ville Heinola on joukkueen yksi neljästä edellisten kisojen maailmanmestarista. Puolustaja-kapteeni Lassi Thomson on Liigan Ilveksessä herättänyt kunnioitusta lyöntilaukauksellaan.
– Puolustuspeli ei ole maaotteluissa ollut hassumpaa. Kaikkea pitää kumminkin pystyä parantamaan, Helminen sanoo.
Käsivaivaisen HIFK-hyökkääjä Anton Lundellin poisjäänti oli Nuorille Leijonille takaisku. Ratkaisijoita etsittäessä katse kääntyy Saksa- ja Kanada-otteluissa samassa hyökkäysketjussa pelanneisiin Ilveksen Matias Maccelliin ja Kärppien Rasmus Kupariin.
Päävalmentaja ei pane valmistaville maaotteluille turhan paljon painoa.
– Pääasia oli, että pääsimme niissä pelaamaan kimpassa, Helminen kiteyttää
Tunne vie eteenpäin
Ennätyksellisesti kuudet olympiakisat pelanneella Helmisellä on mukavia muistoja nuorten MM-turnauksesta kohta 36 vuoden takaa. Hän voitti vuodenvaihteessa 1983–84 Ruotsissa pelatun turnauksen pistepörssin (11+13=24) ja Suomi MM-hopeaa.
Varsinkin virtuoosimaisista syötöistään tunnetun Helmisen pelikäsitys oli nupullaan jo alle kaksikymppisenä.
– Pelaaminen itsessään on siinä iässä niin hienoa, kun siitä nauttii.
Alle 20-vuotiaiden joukkuetta vie paljolti eteenpäin tunne.
– Jos saamme pojat nauttimaan pelaamisesta ja pistämään siten itsensä likoon, tulee tulostakin, Helminen luottaa.
Uusimmat
-
11:46
Jesse Puljujärvi kiehui – kanadalaissikailusta viimeinen sana: "Katuvainen ilme"
-
11:41
Ennätystehtailu jatkui suurturnauksessa – edessä huima ratkaisu jättimäisestä rahapotista
-
11:41
Ukraina sanoo tuhonneensa Venäjän sotalaivan
-
11:32
Hurjaa ylinopeutta ajanut törmäsi koulubussiin Kanadassa – Bemarista tuli hetkessä avomalli
-
11:31
Liigamestaruus ja cup-pokaali – Huuhkajien pelaajille menestystä eurokentillä
-
11:18
Rauhan aikaan Zelenskyin kausi päättyisi ensi viikolla
-
11:13
Volodymyr Zelenskyilta tiukka lausunto nyrkkeilyn MM-jättiottelusta
-
10:49
Leijonien liigapakki antoi vahvan näytteen NHL-tähtien keskellä
-
10:40
Gazalaissairaala: Isku pakolaisleirille – Yhdysvallat taivuttelee Saudi-Arabiaa tunnustamaan Israelin
-
10:39
Tappara täydensi joukkuettaan – mukana Leijonat-sensaatio ja Ilveksen NHL-lupaus
-
10:27
Riikka Purra puhui puoluevaltuustolle rahasta
-
10:16
Sinnikkään rattijuopon pako jatkui vaikka löpö loppui – vauhtia pahimmillaan 235 km/h
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
09:27
Kaksi lasta loukkaantui vakavasti mönkijäonnettomuudessa
-
09:19
Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kuolinilmoitus julkaistiin
-
Lataa lisää