Pikkujoulut äityivät Oulussa astetta riehakkaammiksi – poliisi paikalle seitsemän kertaa

Ouluhallin pikkujoulutilaisuus aiheutti poliisille seitsemän hälytystehtävää eilen illan mittaan.

Kolme tehtävistä oli päihtyneiden henkilöiden kiinniottoja ja neljä kertaa poliisi kutsuttiin paikalle häiriökäyttäytymisen vuoksi.

Ouluhalli sijaitsee Raksilan kaupunginosassa, keskustan läheisyydessä. Siellä vietettiin eilen K-18-tapahtumaa, jossa esiintyi suomalaisia artisteja. 

Yö oli Oulussa muutenkin levoton. 

20-vuotiasta oululaismiestä lyötiin tuopilla päähän Oulun keskustassa sijaitsevassa ravintolassa noin klo 03 aikaan. Tuopin päähän saanut mies selvisi vähäisin vammoin. Teosta epäilty 23-vuotias oululaismies on otettu kiinni epäiltynä pahoinpitelystä.

Hieman ennen klo 04 Pateniemessä yleisellä paikalla sattui kolmen henkilön välinen tappelu. Poliisi kävi paikalla selvittelemässä tapahtumaa. Todettiin, että kukaan ei ollut kärsinyt vakavia vammoja ja että tapahtumassa oli syytä epäillä korkeintaan lievää pahoinpitelyä.

Tapahtumaan osallistuneet henkilöt olivat noin 20- 30-vuotiaita paikkakuntalaisia.

Mies riehui astalo kädessään

Oulun Höyhtyällä riehunut nuorehko mies aiheutti eilen melko ison operaation. Hätäkeskukseen tuli muutama ilmoitus ihmisten pihoilla riehuneesta miehestä. Paikalle lähdettiin poliisin mukaan usean partion voimin.

Ylikonstaapeli Timo Männikkö Oulun poliisin johtokeskuksesta kertoo MTV Uutisille, että miehellä oli ollut jonkinlainen astalo kädessään. 

Mies löytyi Männikön mukaan asumattomana olleesta rivitalosta, joka on remontissa ja jonka ovet olivat olleet auki. Hän yritti poliisejä vielä juosten karkuun. Miehellä oli puukko hallussaan.

– Hän ei käskyistä huolimatta suostunut luopumaan puukostaan, joten poliisikoira nappasi sitten hihasta kiinni, Männikkö kertoo.


Lue myös:

    Uusimmat