Pohjanmaalla raivokas viikonloppu: Känniörvellystä ja väkivaltaa, kettinki heilui

Pohjanmaan poliisilaitos kertoo viikonloppuna tapahtuneista lukuisista tehtävistään. Tehtäviin mahtuu niin pahoinpitelyjä kuin humalaista toikkarointia.

Perjantaina iltapäivällä noin kolmikymmenvuotias Seinäjoella asuva mies varasti Joupissa sijaitsevasta rautakaupasta tavaraa. Tapahtuman havainnut liikkeen edustaja lähti miehen perään ja miesten välille syntyi painiottelu. Anastukseen epäilty alkoi kuitenkin huitoa polkupyörän lukitusketjulla toista osapuolta, ja pääsi pakenemaan hetkeksi. Poliisipartio tavoitti miehen tovin päästä kotosoitteestaan. Mies toimitettiin poliisiasemalle putkaan ja asiaa tutkitaan ryöstö-nimikkeellä.

Perjantaina iltana Kauhajoella syntyi kotibileissä riitaa paikalle tulleiden ulkopuolisten ja paikalla olleiden kesken. Tapahtumiin sisältyi jonkin verran omaisuuden vahingoittamisia ja kahden henkilön pahoinpitely. Toinen pahoinpidellyistä oli nuori nainen. Poliisi tavoitti kaksi rikoksesta epäiltyä lähistöltä asunnosta ja samassa yhteydessä poliisin haltuun saatiin huumausaineita.

Jurvassa tapahtui lauantaina aamuyöllä ravitsemusliikkeen edustalla kaksi erillistä pahoinpitelyä. Toisessa kahakassa parikymppinen jurvalainen mieshenkilö menetti tajuntansa hetkeksi.

Lauantaina aamuyöstä poliisi otti kiinni henkilöautolla keskustassa ajaneen kolmikymppisen rattijuopon. Miehen hallusta löytyi huumausaineiksi luokiteltavia lääkkeitä ja ilmeni myös, että miehen käyttämä auto oli luvattomasti käyttöön otettu. Myöskään ajo-oikeutta ei miehellä ollut.

Lauantaina iltapäivällä syntyi Ilmajoella asuvan noin nelikymppisen pariskunnan välille riita, joka johti siihen, että mies pahoinpiteli naista. Nainen pääsi poistumaan asunnosta ja sairaankuljetus toimitti naisen tarkastukseen sairaalaan. Poliisi otti miehen kiinni pahoinpitelyrikoksesta epäiltynä.

Sunnuntaina aamuyöstä suistui lapualaisen miehen kuljettama auto ojaan Lapuan haja-astutusalueella. Tapahtumapaikalta poliisi tavoitti päihtyneen yli nelikymmenvuotiaan lapualaismiehen, jolle tehty puhalluskoe osoitti törkeän rattijuopumuksen lukemia.

Sunnuntaina aamulla viiden jälkeen poliisipartio pysäytti Ilmajoen keskustan tuntumassa ilmajokisen 17-vuotiaaan miehen joka oli liikkeellä humalassa traktorilla.

Poliisin mukaan viikonlopun aikana huomiota herätti useat eri ravintoloiden järjestyksenvalvojiin kohdistuneet vastustamiset ja väkivaltaiset käyttäytymiset, joiden johdosta Seinäjoen poliisivankilaan toimitettiin neljä nuorehkoa miestä lauantain ja sunnuntain vastaisena yönä.

Lue myös:

    Uusimmat