Piispa sukupuolineutraalista avioliittolaista: Kirkon virallista kantaa odotettava parikin vuotta

Porvoon hiippakunnan piispa: Avioliitto on kriisissä 3:30

Piispainkokous pohtii nyt ohjeistusta papeille uutta avioliittolakia koskien. Porvoon piispa Björn Vikström uskoo kuitenkin, että kirkon virallista kantaa sukupuolineutraaliin avioliittoon saadaan kuitenkin odottaa vielä hyvä tovi.

– On odotettavissa, että melko pian tulee kirkolliskokouksen aloite, joka käynnistää tämän keskustelun. Yleensä tällaiset keskustelut vievät parikin vuotta, Vikström sanoo Seitsemän uutisissa.

– Mutta mielestäni on tärkeää, että tämä keskustelu uskalletaan käydä. Mietitään, millä tavalla me olemme yhtäältä uskollisia omalle perinteellemme ja raamatulle, mutta toisaalta myöskin, että millä tavalla me kuuntelemme tämän päivän ihmisiä.

Vikströmin mukaan se, että yhteiskunnan ja kirkon määritelmä avioliitosta on erilainen pistää kirkon uuden tilanteen eteen.

– Mutta toisaalta maallinen lainsäädäntö määrittelee oikeastaan vain sen, miten avioliitto solmitaan ja mitä tapahtuu, kun erotaan, taloudellisesti, juridisesti ja niin poispäin.

– Kirkossa mietimme enemmän sitä, mitä on hyvän parisuhteen sisältö. Ja tähän meidän pitäisi ehkä enemmänkin panostaa, koska tiedämme, että avioliitto on tavallaan kriisissä ja monessa parisuhteessa on ongelmia. Ja pitäisi miettiä miten voisimme tukea heitä ja myöskin iloita siitä, että eri pariskunnat haluavat sitoutua toisiinsa.

Jotkut papit ovat jo ilmoittaneet aikovansa vihkiä samaa sukupuolta olevia. Vikströmin näkemyksen mukaan tämä ei kuitenkaan kirkon nykysääntöjen puitteissa onnistu.

– Nyt pitäisi selvittää, onko heillä siihen oikeutta. Omasta näkemyksestäni sitä ei ole. Silloin ei pidä antaa vääriä käsityksiä näille pareille.

– Toistaiseksi ei voida käyttää avioliittoon sitomisen tai vihkimisen kaavaa.


Lue myös:

    Uusimmat