Piispa Laajasalo keskustelee sananvapaudesta Halla-ahon kanssa Kirkkopäivillä – vierasvalinta synnytti kritiikkiä

Helsingin piispa tiukassa haastattelussa 6:34
Video: Miksi kirkko ei enää kiinnosta nuoria? Helsingin piista Teemu Laajasalo MTV Uutisten tiukassa haastattelussa.

Kirkkopäivillä voi tänään seurata, miten Helsingin piispa Teemu Laajasalo, perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ja koomikko Joonas Nordman keskustelevat sanavapaudesta.

Ohjelmanumero "Mistä saa puhua, mille saa nauraa?" on aiheuttanut keskustelua puolesta ja vastaan. Kirkkopäiviä on kritisoitu siitä, ettei se ota tiukkaa kantaa rasismia ja populismia vastaan.

Itä-Suomen yliopiston teologisen osaston professori Ilkka Huhta ja Diakonia-ammattikorkeakoulun yliopettaja, dosentti Mikko Malkavaara peruivat osallistumisensa Kirkkopäiville piispa Laajasalon vierasvalinnan takia. Huhdan ja Malkavaaran oli määrä puhua perjantaina.

– Viestimme järjestäjille oli, että ei ole hyvä kutsua yhden eduskuntapuoleen puheenjohtajaa viikkoa ennen EU-vaaleja, Huhta sanoo STT:lle.

Huhta jatkaa, että hän ja Malkavaara myös pitivät aihevalintaa kummallisena.

– Tutkimuksen näkökulmasta pidämme huolestuttavana konservatiivikristittyjen ja oikeistopopulistien lähentymistä Euroopassa ja muualla maailmassa. Vähän olisi odottanut, että Kirkkopäivät olisi seurannut isoveljensä esimerkkiä – Saksan kirkkopäiväthän otti hyvin voimallisesti kantaa populismia ja rasistista ideologiaa vastaan, Huhta sanoo.

Huhta painottaa, ettei hänellä ole mitään Halla-ahoa vastaan henkilönä.

Tänään Kirkkopäivillä keskustellaan myös muun muassa otsikolla Köyhyys Suomessa – miten se poistetaan. Keskusteluun osallistuvat Li Andersson (vas.), Touko Aalto (vihr.), Eija-Riitta Korhola (kok.), Aila Paloniemi (kesk.), Eija Tuohimaa (sd.) ja Halla-aho.

Kirkkopäivät on kolmipäiväinen suurtapahtuma. Tänä vuonna se järjestetään Jyväskylässä. Kaikkiaan Kirkkopäivien aikana järjestetään kymmeniä tapahtumia. 

Lue myös:

    Uusimmat