Pietarsaaressa evakuoitiin kerrostalosta noin 30 ihmistä tulipalon vuoksi – yksi loukkaantui
Yhdessä talon asunnoista syttynyt tulipalo saatiin sammutettua melko nopeasti, eikä palo päässyt leviämään muihin asuntoihin.
Pohjanmaalla Pietarsaaressa evakuoitiin yöllä seitsemänkerroksinen kerrostalo, kun yhdessä talon asunnoista syttyi tulipalo, kertoo Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos.
Päivystävän palomestarin Jussi Noposen mukaan rakennuksesta evakuoitiin noin 30 ihmistä. Asukkaille järjestetään tilapäismajoitusta.
Lisäksi pelastuslaitos pelasti palavasta huoneistosta yhden henkilön. Palomestarin mukaan hän on loukkaantunut ja toimitettu ensihoidon hoiviin. Loukkaantuneen tarkemmasta kunnosta palomestari ei kuitenkaan kertonut aamuyöstä neljän aikaan.
Huoneistossa syttynyt tulipalo saatiin sammutettua melko nopeasti. Palo ei levinnyt muihin asuntoihin, mutta palomestarin mukaan savuvahinkoja on tullut jonkin verran.
Palavasta huoneistosta pelastetun lisäksi tulipalossa ei ole loukkaantunut muita.
Osa poistui omin avuin
Talon asukkaista osa pääsi Noposen mukaan poistumaan rakennuksesta omin toimin ja toiset taas pelastuslaitoksen ohjauksessa. Evakuointeja pystyttiin tekemään porraskäytävää käyttäen.
Pelastuslaitos sai hälytyksen Itäkunnaantielle alkuyöstä ennen kello kahta. Palon vuoksi evakuoitu asuinkerrostalo sijaitsee Pietarsaaren keskustan tuntumassa taajama-alueella.
Pelastustyöt palopaikalla alkoivat aamuneljän jälkeen olla jo lopuillaan, mutta pelastuslaitoksen yksiköitä oli vielä paikalla.
– Siellä on käyty kaikki huoneistot läpi ja on tuuletettu tiloja. Pyritään tuulettamaan tilat mahdollisimman hyvin, että sinne pääsisivät asukkaat mahdollisimman nopeasti palaamaan, Noponen kertoo STT:lle.
– Uskoisin, että tunnin sisällä on meidän osalta homma ohi.
Tehtävään osallistui viisi pelastusyksikköä, poliisi, ensihoitoyksiköitä ja sosiaalipäivystys.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää